Kuka ajattelisi lapsia?

Lapsen saanti muuttaa elämän, mutta se muuttaa myös politiikassa mukana olevan ihmisen tapaa tarkastella päätöksentekoa ja sen priorisointeja. Lasten ja nuorten hyvinvointi on ollut minulle aina politiikan tekemisen kulmakiviä, mutta nyt vauva sylissä asia on vieläkin konkreettisempi ja myös omaa kokemusta lapsiperheiden palveluista niiden käyttäjänä on alkanut kertyä. Samalla myös (kauhulla) on seurannut kanssa-perheellisten painiskelua eri asioiden kanssa ja miettinyt, millä tolalla nuo asiat ovat, kun ne joskus osuvat omalle kohdalle. Onneksi päättäjänä minulla on mahdollisuus vaikuttaa.

Näistä jokainen aihe ansaitsisi oman blogikirjoituksensa, mutta koska kirjoitan vauvan päiväunen aikaan, oion vähän mutkia ja palaan tarvittaessa näihin vielä syvemmin myöhemmin.

Neuvola

Omat kokemukseni ovat pääosin oikein hyviä. Meillä on ollut ihana terkka, joka on pysynyt samana niin raskauden kuin nyt vauvankin käyntien ajan. Terveydenhoitaja ei ole ollut eri kuin vuosilomien sijaistusten aikana pari kertaa. Näin ei kuitenkaan taida pääsääntönä valitettavasti olla. Olen liian usein kuullut tai lukenut (entisen pomoni Anna M:n loistava essee Helsingin Sanomissa etunenässä) päinvastaisista kokemuksista, joissa lapsen asiat saa aina selittää uudelle henkilölle. Pysyvää hoitosuhdetta ja seurantaa ei näin pääse syntymään. Olen myös ollut siitä onnekas, että kaikki on mennyt raskauden ja vauvan suhteen pääsääntöisesti hyvin. Tuttavaltani olen kuullut, miten neuvolapsykologia kipeästi tarvitessa sitä joutui Turussakin odottamaan viikkoja, vaikka apua olisi tarvinnut tietysti paljon nopeammin. Sitten on asioita, joiden paremmin olo olisi kivempaa, mutta ei aivan välttämätöntä. Tilat ovat vanhanaikaiset ja nuhjuiset eikä esimerkiksi ultraäänilaitteita ole, jotta vauvan näkisi useammin kuin kahdella keskussairaalan lain nojalla tarjoamalla käynnillä tai yksityiseltä palvelun ostamalla. Lapsen näkeminen esim. 3D-ultralla raskausaikana tutkitusti parantaa varhaista kiintymyssuhdetta ja voisi näin olla hyvinkin iso ilo monelle! Se myös lievittäisi varmasti odottajan stressiä, kun esimerkiksi lapsen tarjontaa (asentoa) ennen synnytystä ei jouduttaisi vain käsikopelolla arvailemaan, vaan se olisi neuvolan näytöltä kaikkien osapuolten nähtävissä. 

Jälkitarkastus

Jälkitarkastus, ah tuo muinaisjäänne. Tarkoitan sillä sitä, että vanhempainpäivärahan saadakseen siinä on käytävä ja juuri muuta funktiota sillä ei tunnu olevankaan. Ja nimenomaan äidin käyntiä vaaditaan, jotta vaikkapa isä saisi vanhempainrahaa. Tässä on tietysti kaunis ajatus taustalla, että kaikki synnyttäneet siinä kävisivät, mutta todellisuudessa 15 minuutin lääkäriajalla ehditään kysyä pari rutiinikysymystä ja tulostaa todistus KELAan vietäväksi. Naisen kroppa käy läpi valtavan muutoksen ja palautuminen on oleellista sen kannalta, että ei jää esimerkiksi pysyviä vaivoja loppuelämäksi. Itse kävin lopulta yksityisellä äitiysfysioterapeutilla yli tunnin extra-käynnillä, jossa ultraäänellä tarkasteltiin esim. vatsa- ja lantionpohjalihasten tilanne ja annettiin kuntoutusohjeita. Kaikilla tähän ei kuitenkaan ole mahdollisuutta (vaikka minusta pitäisi olla!), mikä lisää eriarvoisuutta. Pahimman koronasulun aikaan jälkitarkastuksia ei tehty ollenkaan, mikä on minusta aika järkyttävää, sillä se varttikin olisi monelle parempi kuin ei mitään. Välillä on tuntunut, että kun lapsi on saatu ulos, äidin hyvinvointi ei enää kiinnosta ketään, mikä on aika surullista.

Varhaiskasvatus

Tästä lempilapsestani voisin puhua tuntikausia. Laadukas varhaiskasvatus on pohja myöhemmälle oppimiselle ja ehkäisee tehokkaasti syrjäytymistä. Se myös pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä, kun vanhemmat voivat hyvillä mielin jättää kullanmurunsa päiväksi hoitoon ja saamaan varhaiskasvatusta, jotta he pääsevät itse palaamaan työelämään ja yhteiskunta saa verotuloja. Monen työhönpaluu kuitenkin viivästyy, jos hoitopaikkaa ei saa tai sen saa jostain ihan väärältä sijainnilta, jolloin arki hankaloituu kuskaamisen muodossa merkittävästi. Lapsia on syntynyt nyt korona-aikaan ennätysmäärä, mikä näkyy monen kaupungin päivähoitopaikkojen lisääntyneenä tarpeena nyt ja lähivuosina. Samaan aikaan varhaiskasvatuksen kentältä kuuluu vakavia hätähuutoja. Instagramin @varhaiskasvatuksenkertomuksia -tili julkaisee varhaiskasvattajien anonyymeja kertomuksia alan tilanteesta. Ne ovat järkyttävää luettavaa. Pätevää henkilökuntaa ei saada tai sijaisia ei palkata, mikä johtaa vakavaan työntekijäpulaan ja työntekijöiden uupumiseen sekä lasten turvallisuuden vaarantumiseen. Palkka on pieni ja työolot huonot, mikä vähentää alan vetovoimaa entisestään. Itse en keksi juuri tärkeämpää asiaa tällä hetkellä, kuin tämän laittaminen kuntoon. Siksi otin sen esiin valtuustoryhmämme kokouksessa, joka käsitteli kaupungin ensi vuoden budjettia. Rahat ovat kuitenkin tiukilla ja tarpeita on monella suunnalla. Siksi ei ole lainkaan merkityksetöntä, että meitä pienten lasten vanhempia toimii politiikassa riittävästi, sillä vähemmistönä ei voi diktaattorimaisesti saada aina tahtoaan läpi, vaikka kuinka haluaisi. Itse olisin valmis maksamaan vaikka tuplat lapseni päivähoidosta, jos sillä takaisin riittävät resurssit ja turvallisuuden tulevaisuudessa hänelle, mutta valitettavasti tämäkään ei yksin ratkaise ongelmaa, vaan se tulisi hoitaa koko yhteiskunnan tasolla. 

Lapsiperheiden palveluseteli*

Lapsiperheiden kotiapu on kaunis ja tarpeellinen ajatus. Kun tarve on esimerkiksi arjen helpottamiseen todella on, voi yhteiskunta tukea palvelun hankkimista kotiin vaikkapa palvelusetelin avulla. Ystävälläni on kaksoset ja hänelle on sen vuoksi myönnetty tällaista apua. Kun setelin saa, voisi asioiden ajatella sillä ratkeavan, mutta palvelua ei ole mietitty loppuun asti. Moni uupumuksen partaalla oleva perhe saa eteensä listan yrityksistä, joista palvelua voi kysyä. Alan työvoimapulan takia kuitenkin moni paikka tarjoaa ei-oota ja ihmiset, joilla ei muutenkaan ole aikaa ja jaksamista käyttää firmoihin soitteluun tunteja ja päiviä, joutuvat tämän tekemään, jos palvelua haluavat. Ystävälläni olikin hyvä ehdotus: jospa perhe voisi jättää palveluun tarjouspyynnön, johon ne yritykset, jotka voivat heille palvelua tarjota, ottaisivat yhteyttä. Meidän tulee suunnitella lapsiperheiden (ja muidenkin!) palveluja käyttäjäystävällisemmiksi, jotta ne todella täyttävät tarpeensa. (*kokemus ei Turusta, mutta varmasti useamman kunnan/kaupungin ongelma)

Tuleeko teille mieleen muita huolia tai esimerkkejä?

Moni lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvistä palveluista siirtyy vuodenvaihteen jälkeen hyvinvointialueille. Olen itse päättänyt olla ehdolla aluevaaleissa, jotta voin jatkossakin olla vaikuttamassa näihin äärettömän tärkeisiin asioihin, jotka ovat liian harvalle politiikassa toimivalle prioriteetti. Lisää aluevaaliteemoistani myöhemmin.

 

Janika Takatalo

Turun kaupunginvaltuutettu (kok.)

Hallituksen esitys perhevapaista on laiha lohtu

Julkaistu Verkkouutisissa bloginani 20.2.2021

Hallituksen esitys perhevapaista on laiha lohtu

Perhevapaauudistusta on saatu odottaa jo aivan liian pitkään. Kokoomuksesta asia ei ole ollut kiinni, sillä aihe on ollut meille prioriteetti ja pitkäjänteisen työn kohde jo vuosikausia. Sain itse aitiopaikalta seurata viime hallituskaudella aihetta koskevia neuvotteluja, kun toimin silloisen opetusministerin ja kokoomuksen neuvottelijan Sanni Grahn-Laasosen avustajana. Pettymys oli karvas, kun uudistus lopulta kaatui muun muassa kotihoidontukikysymyksiin keskustan toimesta.

Pettymys oli myös vahvasti läsnä tällä viikolla, kun nykyinen hallitus sai perhevapaaesityksensä ulos. Malli ei ole kokonaisuudistus, sillä esimerkiksi juuri tuo kotihoidontuki oli rajattu tällä kertaa kokonaan ulos neuvotteluista. Pienen sulattelun jälkeen olen kuitenkin iloinen, että tärkeä uudistus nyt vihdoin etenee ja siinä on yksilöiden näkökulmasta monia positiivisia edistysaskeleita. Yhteiskunnan näkökulmasta malli on kuitenkin monelta osin kestämätön, sillä se lisää valtavasti kuluja eikä esimerkiksi vaikuta työllisyyteen positiivisesti. Kokonaisedun mukaista olisi, että malli huomioisi niin tasa-arvon, työllisyyden kuin varhaiskasvatuksen vahvistamisenkin.

Ilon pilkahduksia perhevapaaesityksessä on esimerkiksi ansiosidonnaisen vanhempainrahakauden pidentyminen etenkin isien osalta, joustavuuden lisääntyminen kun perhevapaita voi pitää pätkissä ja erilaisten perheiden tuominen muiden kanssa samalle viivalle. Tasa-arvon osalta jää nähtäväksi, toteutuvatko ylevät tavoitteet, sillä vaikka isien kiintiötä on pidennetty, heidän on yhä mahdollista siirtää leijonanosa vapaistaan äidin käytettäväksi. Todellinen tasa-arvo-ongelma liittyy myös kotihoidontukeen, jonka on tutkittu pitävän etenkin maahanmuuttajat ja vähemmän koulutetut naiset vuosikausia kotona heikentäen esimerkiksi heidän tulevia eläkkeitään.

Hallituksen esittämän uudistuksen kustannukset ovat 80 miljoonaa euroa, josta valtaosa jää yritysten ja työntekijöiden maksettavaksi sivukulujen kautta. Tämä taas ei vähennä perheellistymisikäisten naisten syrjintää työmarkkinoilla niin kauan, kuin kulut eivät jakaannu tasaisesti työnantajien kesken eivätkä miehet pidä yhtä pitkiä vapaita kuin naiset. Juuri tähän uudistuksella piti tarttua. Tulopuolikaan ei uudistuksessa työllisyyden heikentymisen takia lisäänny, mikä nykyisessä taloustilanteessa on täysin vastuutonta.

Olisi parempi, jos perhevapaat jaettaisiin lähtökohtaisesti puoliksi ja myös kotihoidontuen pituudesta voitaisiin puhua. Joustoa malliin tarvittaisiin vielä nykyistäkin enemmän, sillä työelämä muuttuu ja tietotyössä esimerkiksi osapäiväinen hoitovapaa voisi helpottaa monen elämää. Silloin töitä voisi tehdä vaikka tarpeen mukaan muutaman tunnin päivässä ilman, että tuki heti tippuu minimiin. Kaikkea ei ratkota lainsäädännöllä, vaan myös työpaikoista voidaan tehdä perheystävällisempiä monin keinoin. Tekoja tarvitaan myös varhaiskasvatusjärjestelmän saavutettavuuden parantamiseksi, sillä moni vanhempi ei pääse palaamaan työhön, jos läheltä ei saa päivähoitopaikkaa kun sitä tarvitsee.

Naisen tulot laskevat tutkimusten mukaan lapsen saannin jälkeen jopa pysyvästi 20 prosenttia. Ensi vuonna kolmekymmentä vuotta täyttävänä naisena keskustelut perheellistymistoiveiden ja uran yhteensovittamisesta ovat kivuliaankin tuttuja. Jos Suomeen halutaan lisää vauvoja, tulee harppauksia tasa-arvossa ottaa vielä paljon enemmän. Myös isien tulisi nousta barrikadeille oikeuksiensa puolesta, sillä perheissä, joissa isät käyttävät enemmän vapaitaan, erotaan vähemmän ja lasten ja isän suhteesta tulee läheisempi.

Hallituksen perhevapaaesitys on askel oikeaan suuntaan, mutta huutaviin tarpeisiin nähden se on laiha lohtu. Toivottavasti laajasti nyt esiin nostettuja ongelmia huomioidaan lausuntokierroksen aikana ja esitystä niiltä osin vielä muutetaan. Tasa-arvon aidosta lisääntymisestä hyötyy koko yhteiskunta.

Janika Takatalo