Kuuluuko eläinten ääni uudessa eduskunnassa ja Euroopan parlamentissa?

Julkaistu myös Verkkouutisten blogissa 17.4.

Pitkään valmisteltu uusi laki eläinten hyvinvoinnista kaatui hallituksen myötä viime eduskunnan loppumetreillä. Esityksessä oli paljon hyvää, kuten jalostukseen liittyvät tiukennukset, koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti sekä nisäkkäiden ja lintujen jatkuva vedensaanti. Toisaalta monta kiistakysymystä jäi ratkaisematta, kuten turkistarhauksen tulevaisuus, parsinavetat, kissojen tunnistusmerkintä ja eläinten itseisarvon tunnustaminen.

Tulevissa hallitusneuvotteluissa myös eläinten äänen on kuuluttava. Eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen eteen tehty asiantuntijatyö ei saa valua hukkaan, vaan sen parhaat edistysaskeleet on vietävä maaliin. Lisäksi tulee miettiä kunnianhimoisemmin uusia avauksia. Yksi eläinten ystävien valonpilkahdus viime vuodelta oli, kun Helsingissä aloitti eläinsuojelurikoksiin erikoistunut poliisin tutkintaryhmä. Vastaavaa toimintaa tarvitaan koko maahan. Parhaimmillaan viranomaisten resursseja voidaan säästää tehostuneen toiminnan myötä, kun eläinsuojelutapaukset keskitetään niihin erikoistuneille poliiseille.

Eläinten oikeuksien, ympäristön ja ihmisten terveyden kannalta myös kotimaisen kasvisruuan kulutuksen edistäminen on entistä tärkeämpää. Maataloustukia tulee suunnata voimakkaammin kotimaisen kasvisproteiinin tuotantoon, jossa näen valtavan vientipotentiaalin. Suomella on hyvä maine luotettavan ja puhtaan ruoan tuottajana, ja kysyntä tällaisille tuotteille on maailmalla kasvussa. Myös suomalaiset tarvitsevat puhdasta lähiruokaa ja tämän valitseminen etenkin julkisissa hankinnoissa on tärkeää.

Nurkan takana odottavat eurovaalit ovat myös eläinten kannalta tärkeät. Euroopan parlamentin on aloitteissa, lakiesityksissä ja päätöksissään otettava huomioon eläinten hyvinvointi laaja-alaisesti. Eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön tehokas toimeenpano ja soveltaminen jäsenmaissa on myös varmistettava ja puitelain avulla voidaan taata hyvinvoinnin vähimmäistaso kaikissa jäsenmaissa. Nykyisellään eläimiä koskeva lainsäädäntö on unionissa hajanaista ja tähän voisi auttaa eläinten hyvinvoinnin asettaminen yhden komissaarin alaiseksi tehtäväksi.

Erityisen huolissani olen laittoman lemmikkikaupan paisumisesta verkossa EU:n alueella. Esimerkiksi laittoman koirakaupan arvo on jo yli miljardi ja myös kissojen myynti verkossa on kasvussa. Lemmikkien myynti netissä vaarantaa niiden hyvinvoinnin ja terveyden ja lisäksi se altistaa myös ihmiset tartuntataudeille. Laiton kauppa heikentää kuluttajien oikeuksia ja sisämarkkinoiden tehokkuutta epäreilun kilpailun ja veronkierron myötä. Jokaisen jäsenmaan tulisi asettaa minimivaatimukset koirien ja kissojen tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä. Lisäksi EU:n tulisi yhtenäistää tietokantoja niin, että eläimen tunnistetiedot on mahdollista selvittää missä tahansa jäsenmaassa. Jäljitettävyyden avulla voidaan hillitä laitonta kauppaa, saattaa väärintekijät vastuuseen ja palauttaa lemmikit helpommin oikeille omistajilleen.

Kokoomus, eläinten, #Takatalo2019, eurovaalit 2019, kokoomuksen eurovaaliehdokas, eläintein oikeudet, eläinsuojelulaki

Valtuustoaloite 15.4.2019: Koirapuisto pienille koirille Turun keskustan alueelle

Valtuustoaloite 15.4.2019

Koirapuisto pienille koirille Turun keskustan alueelle 

Turun keskustassa asuu paljon lemmikinomistajia ja etenkin heidän pieniä kaupunkielämään tottuneita koiria. Koirat ovat tärkeä osa katukuvaa ja kaupunkikulttuuria ja ne luovat iloa usein myös muille kuin omistajilleen. Koirien on kaupunkien keskustoissakin tärkeä päästä välillä leikkimään ja juoksemaan vapaana, mutta pienten koirien ei ole turvallista tehdä tätä paljon kookkaampien koirien seurassa. Pienet koirat eivät myöskään jaksa kävellä kaupungin reunamien puistoihin. Siksi Turun keskusta-alueelle tarvitaan pienten koirien puisto.

Alueen koiranomistajat ovat toivoneet ja katsoneet paikkaa koirapuistolle joko Puolalanpuistoon tai Urheilupuistoon. Pienet koirat eivät vaadi isoa tilaa ja ne eivät myöskään pidä kovaa ääntä häiriten lähialueita. Lisäksi koiranomistajien läsnäolo voisi rauhoittaa muuten toisinaan levottomia keskustapuistoja iltasella.

Koirapuistoihin on usein mahdollista saada myös sponsoreita esimerkiksi lemmikkieläintarvikeliikkeiden tai eläinlääkäriasemien kautta. Lisäksi koiranomistajat voivat talkoilla auttaa puistojen pitämisessä siistinä.

Tällä valtuustoalueella velvoitetaan kaupunkiympäristötoimiala kartoittamaan sopivaa aluetta pienten koirien puistolle keskustasta ja etsimään siihen määrärahaa, jonka lisäksi yhdistyksiä ja yrityksiä voisi ottaa mukaan sponsoreiksi ja hankkeen tukijoiksi.

Allekirjoitukset:

__________________

Janika Takatalo

Kansakunnan sivistyksen taso näkyy siinä, miten eläimiä kohdellaan

Otsikon lainaus on peräisin Mahatma Gandhilta. Se on ollut johtoajatuksiani jo pitkään, ja tuli taas mieleen eläinsuojelulain kokonaisuudistusta seuratessa. Maa- ja metsätalousministeriö julkisti hallituksen esityksen laiksi eläinten hyvinvoinnista tänään. Esitys sisältää muutamia hyviä parannuksia, joiden eteen eläinsuojelujärjestöt ja esimerkiksi Kokoomusopiskelijat ovat taistelleet. Lisäksi se sisältää paljon surullisia uutisia, sillä osa pitkään odotetuista uudistuksista ei vieläkään etene.

Olen iloinen esimerkiksi siitä, että jatkossa koirien rekisteröinti ja tunnistusmerkintä ovat pakolliset. Tämä vähentää laitonta koirakauppaa ja auttaa kadonneita koiria löytämään takaisin omistajiensa luokse. Sama oikeus pitäisi saada myös kissoille, ja toivonkin, että kissat saadaan vielä myöhemmässä vaiheessa samaan sääntelyyn mukaan.

Hyviä uutisia on myös jatkuvan juomaveden saannin kehittäminen. Aikaisemmin lakiluonnoksessa puhuttiin riittävästä vedensaannista, mikä esimerkiksi talvella tarkoittaa, että jäätynytkin vesi voi täyttää lainkirjauksen. Jatkossa vedensaannin on oltava jatkuvaa, eli juomakelpoista vettä täytyy koko ajan olla saatavilla. Erityisen surullista kuitenkin on, että turkiseläimille ja rekikoirille samaa oikeutta ei ole tulossa. Niiden kohdalla veden jäätyminen talvisin on erityisen suuri ongelma.

Olemme kamppailleet parsinavettojen ja porsitushäkkien kieltämisen puolesta. Parsinavetassa naudat kiinnitetään parteen, jossa ne eivät pääse kääntymään ja porsitushäkissä emakoilla ei ole liikkumatilaa. Parsinavettoja ei olla vieläkään kieltämässä, mutta jotain positiivista sentään on tulossa. Jatkossa lehmien ja hiehojen on päästävä jaloittelemaan tai laitumelle 90 päivänä vuodessa nykyisen 60 päivän sijaan. Tiineytyshäkit kielletään 15 vuoden siirtymäajan jälkeen ja porsitushäkeistä luopumista tuetaan investointiavustuksilla. Tämä on oikea suunta, mutta liian moni nauta tai porsas joutuu jatkossakin elämään suuren osan elämästään vailla mahdollisuutta vapaaseen liikkumiseen.

Hyvää lakiesityksessä on maininnat siitä, että maakunnalla on oltava valvontaa varten riittävä määrä eläinlääkäreitä ja muuta pätevää ja ammattitaitoista henkilöstöä. Lisäksi eläinten jalostusta koskevia sääntöjä tiukennetaan nykyisestä, eläinten värjäys kielletään ja koirien sähköpannat kielletään. Sirkuksissa supistetaan sallittujen eläinten listaa ja eläintarhaeläinten käyttö viihteellisissä esityksissä kielletään. Laki tulee eduskuntaan alkusyksystä 2018. Pieniä viilauksia siihen saatetaan vielä tehdä, mutta yleensä hallituksen neuvottelemaan versioon ei enää isoja muutoksia saada aikaan. Vaikka moni asia esityksessä jää harmittamaan, tiedän, että ilman Kokoomusta laista olisi tullut vielä heikompi. Tätäkin lakia voidaan kuitenkin tulevilla hallituskausilla vielä parantaa.