Valtuustoaloite 15.11.2021: Varhaiskasvatuksen henkilöstön veto- ja pitovoimaa parannettava

Jätin valtuuston kokouksessa 15.11. seuraavan aloitteen varhaiskasvatuksen tilanteen parantamiseksi ja se sai hyvin allekirjoituksia yli puoluerajojen:

Varhaiskasvatuksen henkilöstön veto- ja pitovoimaa parannettava

Lapsia on tänä vuonna syntynyt TYKSissä ennätysmäärä ja varhaiskasvatuksen osallistumisaste koko yhteiskunnan tasolla on nousussa. Tämä on hieno asia, mutta tarkoittaa nyt ja tulevina vuosina yhä enemmän paineita varhaiskasvatuksen resursseihin, ellemme sitten halua lapsiperheiden kaikkoavan naapurikuntiin. 

Laadukas varhaiskasvatus on pohja myöhemmälle oppimiselle ja ehkäisee tehokkaasti syrjäytymistä. Se myös pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä, kun vanhemmat voivat hyvillä mielin jättää jälkikasvunsa päiväksi hoitoon sekä saamaan varhaiskasvatusta, jotta he pääsevät itse palaamaan työelämään ja yhteiskunta saa verotuloja. Laadukas varhaiskasvatus ei kuitenkaan synny ilman riittäviä resursseja ja koulutettua henkilökuntaa. Varhaiskasvatuksen kentältä on jo pitkään kuulunut hätähuutoja ympäri Suomen. Myös Turussa pulaa osaavasta henkilökunnasta on. Henkilökunnan suuri vaihtuvuus ja sijaisten saannin vaikeus kuormittavat olemassa olevaa henkilöstöä ja haastavat varhaiskasvatuksen laadukkaan ja turvallisen järjestämisen. 

Myös työolot karkottavat väkeä varhaiskasvatusalalta. Palkka on vastuuseen nähden pieni, työssä saattaa kohdata väkivaltaa ja muita raskaita tilanteita sekä henkilökunta joutuu jatkuvasti venymään henkilöstöpulan takia. Myös esimerkiksi työvaatteet joutuu hankkimaan itse, eikä paljon ulkoilevien varhaiskasvattajien eri kausien ulkovaatteet tule halvaksi. Meidän on kyettävä tarjoamaan kunnolliset työolot varhaiskasvatuksen henkilöstölle, jotta osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaa riittää ja sitä kautta lapset saavat laadukasta ja turvallista varhaiskasvatusta.

Ryhmäkoot, resurssit ja sijaisten saatavuus ovat ehdottomasti kiireisimpiä ja tärkeimpiä kuntoonlaitettavia asioita. Sen lisäksi Turku voisi parantaa varhaiskasvatuksen henkilöstön veto- ja pitovoimaa esimerkiksi tukemalla alan opiskelijoiden työssäoppimista ja harjoittelua turkulaisissa varhaiskasvatuksen toimipisteissä nykyistä enemmän, jotta nämä jäävät valmistumisen jälkeen kaupunkiimme töihin. Turku voisi mahdollistaa varhaiskasvatuksen henkilöstölle paremman kehittymisen lisä- ja jatkokoulutusten kautta. Se voisi mahdollistaa nykyistä helpommin erilaisten vapaiden pitämisen ja osa-aikatyön, jotta jaksaminen ja perhe- ja työelämän yhteensovittaminen olisi helpompaa. Se voisi myös tukea työvaatteiden hankintaa ja osallistaa varhaiskasvatuksen henkilöstöä yhä enemmän yksikköä koskevassa päätöksenteossa.

Me tämän valtuustoaloitteen allekirjoittaneet haluamme parantaa varhaiskasvatuksen henkilöstön veto- ja pitovoimaa Turussa edellämainituin keinoin.

Vastaa