Valtuustoaloite 25.1: Turkuun saatava lemmikin salliva turvakotipaikka

Tiedote 25.01.

Janika Takatalo: Turkuun saatava lemmikin salliva turvakotipaikka

Kaupunginvaltuutettu Janika Takatalo (kok.) on jättänyt valtuuston kokouksessa 25.1. aloitteen lemmikin sallivasta turvakotipaikasta Turkuun. Asia ei vaatisi uutta rahaa, jos jokin nykyisistä asiakaspaikoista vain muutettaisiin sellaiseksi, johon saisi tarvittaessa lemmikin kanssa tulla. Asialle on todellinen tarve, sillä lemmikkipaikan puuttuminen pahimmillaan estää ihmisen hakeutumisen tarvitsemansa avun piiriin.

– Kysyin kaupunginvaltuuston kyselytunnilla joulukuussa lemmikin sallivien turvakotipaikkojen tilannetta Turussa. Johtavan viranhaltijan mukaan Turussa ei tällaista paikkaa ole, vaan lähin sijaitsee Porissa. Mielestäni Turkuun tarvitaan vähintään yksi lemmikin salliva turvakotipaikka, joten tein asiasta nyt valtuustoaloitteen, kertoo Takatalo aloitteen taustoista.

Perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhka voi ulottua myös perheen lemmikkeihin, joita pahimmillaan käytetään kiristyksen välineenä. Tällä hetkellä vapaaehtoiset ovat voineet ottaa turvakotiin hakeutuneen lemmikin kotiinsa hoitoon.

– Vapaaehtoisten työ on tärkeää ja sitä varmasti tarvitaan täydentävänä tukimuotona jatkossakin. Lemmikki on monelle tärkeä perheenjäsen, joka luo turvaa hankalassa tilanteessa. Siksi on tärkeää, että Turussa on myös mahdollisuus vaihtoehtoon, jossa turvakotipaikkaan voi hakeutua ottamalla lemmikin mukaan, päättää Takatalo.

Lisätietoja:

Janika Takatalo

janika.takatalo@turku.fi

Turku aikoo vihdoin avata ostolaskunsa valtuustoaloitteeni mukaisesti

Takatalo iloitsee: Turku aikoo vihdoin avata ostolaskunsa

Turun kaupunginvaltuustossa käsitellään tänään ensi vuoden talousarviota. Sen yhteydessä puolueet ovat sopineet myös siitä, että Turku avaa vihdoin ostolaskunsa. Ostolaskujen julkaisemisella tarkoitetaan sitä, että kaupunki julkaisee kaikki vuoden aikana tekemänsä ostokset avoimesti tutkittavaksi ja hyödynnettäväksi.

Turku on ollut mukana laatimassa Kuutoskaupunkien ja Kuntaliiton ohjetta ostolaskujen julkistamisesta, mutta ei ole tähän mennessä itse vielä julkistanut ostolaskujaan. Kahdestatoista suurimmasta kunnasta kaikki muut paitsi Turku julkaisevat vuosittain ostolaskudatan avoimena datana. Ostolaskujen avaamista on vaadittu valtuustoaloittein, tuoreimpana valtuutettu Janika Takatalo (kok) tämän vuoden tammikuussa.

– Ostolaskujen avaaminen vahvistaa hallinnon läpinäkyvyyttä ja demokratiaa. Se myös lisää kustannustietoisuutta, sillä kuka tahansa asukkaasta virkahenkilöön pääsee näkemään, mihin kaupunki on käyttänyt verorahansa. Myös sovelluskehittäjät, opiskelijat, tutkijat, toimittajat ja kaikki muutkin kansalaiset voivat hyödyntää avointa dataa meidän kaikkien parhaaksi, perustelee Takatalo aloitetta.

Ostolaskujen julkaisua on toivonut myös moni yrittäjä. Varsinais-Suomen yrittäjät ovat olleet kehittämässä handata.fi -verkkopalvelua, jossa jokaisella kunnalla on oma sivu. Siellä käyttäjä voi selata ja vertailla eri kuntien ostolasku- ja hankintatietoja. Sivustolla voi myös tutkia, kuinka paljon ja keneltä yksittäinen kunta on ostanut palveluja, aineita, tarvikkeita ja tavaroita, teettänyt urakoita tai paljonko se on maksanut erilaisia avustuksia.

– Ostolaskujen avoimuus vahvistaa yrittäjyyttä paljastamalla minkälaisia palveluja tai tarvikkeita kaupunki ostaa, eli minkälaisia yhteistyömahdollisuuksia kaupungissa voisi yrittäjille olla tarjolla. Olen todella iloinen, että aloite nyt eteni ja Turku siirtyy avoimuuden polulle tässä asiassa!, iloitsee valtuutettu Takatalo.

Ehdolla Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajaksi

Tiedote 23.11.2019
vapaa julkaistavaksi

Janika Takatalo tavoittelee Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajuutta

 Turun kaupunginvaltuutettu, VTM Janika Takatalo asettuu ehdolle kokoomuspiirin puheenjohtajaksi. Hän työskentelee kansainvälisen vaikuttamisen asiantuntijana ja tekee tohtoriopintoja Turun yliopistossa.

– Varsinais-Suomi on kokoomuksen sydänmaita ja täältä on perinteisesti lähtenyt liikkeelle puolueen uudistustyö. Nyt kun olemme oppositiossa, tehtävänä on kirkastaa poliittista linjaa. Kärkeen pitää asettaa sivistyksen lisäksi markkinatalouteen perustuva ympäristöpolitiikka, Takatalo linjaa.

Takatalo oli ehdolla keväällä kaksissa valtakunnallisissa vaaleissa, joissa hän keräsi yhteensä yli 10 000 ääntä. Takatalolle Varsinais-Suomi ja kokoomus ovat tuttuja läpikotaisin. Hän on syntynyt ja kasvanut Salossa ja sittemmin siirtynyt Turun kuntapolitiikan ytimeen. Kokoomuksen järjestötyöstä hänelle on kertynyt kokemusta niin paikallisjärjestöistä, kunnallisjärjestöistä, piirivaltuustosta kuin valtakunnallisen Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunnan puheenjohtajuudestakin.

– Tunnen järjestötoimintamme perinpohjaisesti aina paikallistasolta valtakunnan tasolle. Kokoomus on minulle tärkeä yhteisö, jonka eteen olen valmis tekemään lujasti töitä. Annan suurta arvoa paikallisyhdistysten toiminnalle ja näen piirin tehtävänä tukea ja kannustaa vapaaehtoisia toimijoitamme koko maakunnassa, Takatalo sanoo.

Varsinais-Suomen Kokoomuksen piirijärjestön puheenjohtaja on vaihtumassa, sillä kansanedustaja Saara-Sofia Sirén ei ole hakemassa jatkokautta. Takatalo haluaa jatkaa Sirénin kaudella hyvin liikkeelle lähtenyttä uudistustyötä.

– Arvostan suuresti piirissämme tänä vuonna käynnistettyä uudistamista ja puheenjohtajana jatkan tarmokkaasti jäsenhankinnan kehittämistä ja puoluetoiminnan modernisointia. Olen joukkuepelaaja ja teen mieluusti yhteistyötä yli järjestö- ja kuntarajojen, kertoo Takatalo.

Puheenjohtaja valitaan Varsinais-Suomen Kokoomuksen sääntömääräisessä syyskokouksessa 4.12. Raisiossa.

Lisätietoja:

Janika Takatalo

janika.takatalo@turku.fi

+358 44 416 5292

Turkuun tarvitaan pormestari

Tiedote 26.9.
heti vapaa julkaistavaksi
Kokoomuksen Aaltonen ja Takatalo: Turkuun tarvitaan pormestari
Turun johtamisjärjestelmän tulevia vaihtoehtoja esiteltiin kaupunginvaltuuston iltakouluasioina maanantaina 23.9.2019. Perusvaihtoehtoina ovat pormestarijärjestelmä ja osittain uudistettu nykyjärjestelmä kaupunginjohtajalla. Kokoomuksen valtuutetut Niko Aaltonen ja Janika Takatalo kannattavat pormestarimallia.
Pormestarimallin etuina nähdään muun muassa kansalaisten suorempi mahdollisuus vaikuttaa kaupungin korkeimpiin johtajavalintoihin.
“Tämä toki edellyttää, että puolueet julkaisevat pormestariehdokkaat pormestariohjelmineen avoimesti ennen kuntavaaleja. Näin kuntalaiset pääsevät arvioimaan eri vaihtoehtoja parhaalla mahdollisella informaatiolla”, kommentoi kaupunginhallituksen jäsen Niko Aaltonen (kok.)
Pormestarimallista on kokemuksia jo monessa Suomen kaupungissa, kuten Tampereella ja Helsingissä. Saatujen kokemusten mukaan päätöksenteon ennustettavuus on kasvanut ja päätösten läpivienti nopeutunut. Malli on myös selkeyttänyt päätöksentekoa kaupunkilaisille ja tehnyt kuntapolitiikasta kiinnostavampaa.
– Pormestarimalli antaa yhdet kasvot kaupungille ja takaa, että kaupungin keskeisin johtotehtävä on aiempaa selkeämmin poliittisessa kontrollissa. Kahden johtajan malli, joka koostuu kaupunginjohtajasta ja kaupunginhallituksen puheenjohtajasta, saa monen kuntalaisen ja jopa valtuutetun ymmälleen, sanoo valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Janika Takatalo (kok.)
Valtuutetut Niko Aaltonen ja Janika Takatalo katsovat, että johtamisjärjestelmään on syytä myös kirjata iltakoulussa esitetty periaate, jossa todettiin, että puolet lautakuntien jäsenistä tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Tämä muutos tukee lautakuntapäättäjien sitoutumista valtuuston tekemiin linjauksiin esimerkiksi talouspuolella.
“Nyt on syytä katsoa eteenpäin ja tehdä pikaisesti tarvittavat päätökset uudesta johtamisjärjestelmästä. Turku tarvitsee pormestarin!”, päättävät Aaltonen ja Takatalo.
Lisätietoja:
Niko Aaltonen
Kaupunginhallituksen jäsen
niko.aaltonen@turku.fi
040-512 2836
Janika Takatalo
Valtuustoryhmän varapuheenjohtaja
janika.takatalo@turku.fi
0449820465
Kokoomus, Turku
pormestarimallin kannalla

Ensi vuonna kohti jotain uutta

Jotta on mahdollisuus ja tilaa johonkin uuteen, tulee jostain vanhasta luopua. Olen vaalirutistuksen jälkeen pohtinut tulevaisuuttani ja se on varmaa, että hyvien vaalitulosten kannustamana haluan olla mukana politiikassa jatkossakin. Suurin intohimoni on vaikuttamisessa ja minulle tärkeiden asioiden, kuten sivistyksen, ympäristön, mielenterveyden, tasa-arvon, yrittäjyyden ja kansainvälisyyden edistämisessä.

Hurja vaalikevät otti paljon, mutta antoi vielä enemmän. Vaikka loppua kohden välillä väsytti, niin muistin nauttia päivittäin siitä, että saan puhua minulle tärkeistä asioista ja heittäytyä intohimoni puolesta täysillä. On valtava etuoikeus ja kokemus saada olla kokoomuksen eduskunta- ja eurovaaliehdokkaana. Vielä suuremmalta kunnialta tuntuu se luottamus, jonka sain reippaasti yli 10 000 äänestäjältä tämän kevään vaaleissa. Puhumattakaan kaikista niistä kymmenistä ihmisistä, jotka vapaaehtoisesti tukivat ja tekivät kampanjaani eri tavoin. Te olette lunastaneet ikuisen kiitollisuuteni, ystävyyteni ja arvostukseni. Kiitos!

Olen ollut opiskelijapolitiikassa mukana pitkään ja nyt tuntuu, että olen saanut siltä kaiken, mitä olisin voinut haluta. Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtajuus kruunasi tämän hienon ajanjakson elämässäni ja olen nauttinut tehtävästä kovasti. Puheenjohtajana tavoitteenani oli tehdä Kokoomusopiskelijoista näkyvämpi ja vaikuttavampi. Halusin teemoista nostaa esille entisestään sinivihreyttä, kansainvälisyyttä, yhdenvertaisuutta ja kaupunkipolitiikkaa. Mieleeni on jäänyt etenkin vuoden 2018 puoluekokous, jossa kaikki tukemamme henkilöt tulivat valituksi puoluejohtoon ja jossa teimme kaikista eniten aloitteita ja vielä lähes kaikki niistä tulivat hyväksytyiksi. Olemme myös julkistaneet monta pamflettia ja kirjoittaneet ahkerasti tiedotteita ja blogeja meille tärkeistä asioista. Ehdokkaamme eri vaaleissa toivat näkyvyyttä Kokoomusopiskelijoille ja olivat osaltaan varmistamassa puolueen menestystä. Moni toimijamme on ponnistanut tärkeisiin tehtäviin puolueelle ja sen ulkopuolelle.

Vielä syksylle jää edustajistovaalien voittaminen, Kokoomusopiskelijoiden poliittisen ohjelman uudistaminen (joka tulee erittäin hyvään saumaan puolueen uudistamistyön sparraajana) sekä kenties yhden pamfletin saaminen ulos. Nyt puolueen ja liiton fokus on luonnollisesti ollut vaaleissa, mutta alkavan oppositiokauden aikana sen pitää mielestäni olla järjestöllisessä ja aatteellisessa kehittämisessä. Hakijoita uudeksi liittojohdoksi alkaa vähitellen ilmaantua ja pidän hyvänä onnistumisen merkkinä myös sitä, että liiton johtopaikat jäävät vetovoimaisiksi ja niistä käydään kisaa. Annan täyden tukeni marraskuun liittokokouksessa valittaville, jotka jatkavat työtä opiskelijan paremman huomisen ja kokoomuksen kehittämisen eteen.

Taidan olla siitä harvinainen tapaus opiskelijaliikkeessä, että onnistuin valmistumaan kauteni aikana. Sekin on yksi syy, miksi on aika antaa tilaa uusille tekijöille. Elämä on toki ikuista oppimista ja alkavat jatko-opinnot pitävät minut jatkossakin omalta osaltaan kiinni opiskeluissa. Nyt kaipaan kuitenkin eniten ammatillista kehittymistä ja uusia haasteita työrintamalla. Olen syksystä / loppuvuodesta alkaen käytettävissä erilaisiin yhteiskunnallisiin asiantuntijatehtäviin yrityksissä, järjestöissä ja julkisella puolella. Jos sinulla on tarjota tai kuulet mielenkiintoisesta tilaisuudesta, niin olehan rohkeasti yhteydessä!

Aurinkoisin terveisin

Janika

Tiedote: Eurovaalien tienvarsimainonta on aloitettu

Tiedote: Eurovaalien tienvarsimainonta on aloitettu

Olen saanut useita yhteydenottoja, joissa luullaan tienvarsimainosteni olevan ”unohtunut” Varsinais-Suomen teiden varsille. On hienoa, että ihmiset ovat aktiivisia ja että mainonta tavoittaa. Tässä kohtaa voin kuitenkin todeta, että syytä huoleen ei ole.

Tienvarsikyltit on tällä viikolla viety teiden varsille täysin asiallisesti eurovaalien mainonta-ajan alkamisen jälkeen. Kyltit haettiin sääntöjen mukaisesti heti pois eduskuntavaalien jälkeen, niihin vaihdettiin uudet numerot ja niitä on nyt viety uusille paikoilleen takaisin. Vaaleihin liittyviä tienvarsikylttejä saa laittaa kuukautta ennen vaalipäivää, eurovaaleja ajatelleen siis on saanut laittaa jo 26.4.2019 alkaen.

Ymmärrän, että vaalit herättävät tunteita ja Suomi on monien sääntöjen maa. Tiimissäni mainostusohjeet on kuitenkin tarkkaan luettu. Toivon ihmisten heräävän pian eurovaaleihin, etenkin nyt kun ilmoitukset äänioikeudestakin on jo postitettu koteihin ja ennakkoäänestys alkaa kolmen viikon kuluttua. Hiljalleen alkaa muidenkin ehdokkaiden mainoksia varmasti taas näkyä teiden varsilla. Mainokset tullaan keräämään pois vaalipäivän 26.5. jälkeen sallitussa ajassa, tottakai. Sen jälkeen niitä ei taas muutamaan vuoteen näykään.

Mainoksia ei saa omatoimisesti ottaa pois tai muutenkaan turmella. Joku oli mainoksiani jo ehtinyt poistaa mm. Marttilasta, kun ei varmaan tiennyt niiden olevan siellä laillisesti eurovaalien takia. Levitetäänhän sanaa tästä ja jätetään mainokset rauhaan!

Ystävällisesti

Janika Takatalo

eurovaaliehdokas (kok.)

Siviilipalveluksesta kansalaispalvelus, naiset kutsuntoihin

Minulla oli ilo ja kunnia olla mukana Kokoomuksen asevelvollisuuden päivittämistä koskevassa työryhmässä. Siviilipalvelusta tulee kehittää ja naiset ottaa mukaan kutsuntoihin. – Janika

Tiedote:

Kokoomus: Siviilipalveluksesta kansalaispalvelus, naiset kutsuntoihin

Kokoomus katsoo, että varusmiespalveluksessa menestyminen ei riipu sukupuolesta.

Kokoomus on julkaissut puoluehallituksen hyväksymän linjauksensa asevelvollisuuden tulevaisuudesta. Kokoomuksen mukaan uskottavan reservin tuottava yleinen asevelvollisuus on edelleen suomalainen tapa varmistaa sotilaallinen maanpuolustuskyky.

− Yleinen asevelvollisuus on Suomen puolustusjärjestelmän ydin. Asevelvollisuutta pitää jatkuvasti kehittää, jotta sen tehokkuus, hyväksyttävyys ja korkea maanpuolustustahto säilyvät. Asevelvollisuuden näkökulmasta on tarpeellista turvata myös puolustusvoimien riittävä rahoitus, jotta koulutus- ja maastovuorokausia sekä kertausharjoituksia on riittävästi, valmisteluun osallistunut kansanedustaja Sofia Vikman sanoo.

Kokoomus tunnistaa huolen nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän tasa-arvoisuudesta. Kokoomus katsoo, että varusmiespalveluksessa menestyminen ei riipu sukupuolesta vaan yksilöllisistä kyvyistä, motivaatiosta ja koulutuksesta.

− Ensimmäinen askel kohti tasa-arvoista asevelvollisuutta on kutsuntojen laajentaminen koskemaan myös naisia. On jo pidempään ollut täysin selvää, että vain äärimmäisen harvoissa sotilastehtävissä sukupuoli vaikuttaa kykyyn suoriutua niistä. Puolustusvoimien palvelukseen pitää pitkällä aikavälillä saada parhaat kyvyt sukupuolesta riippumatta, sanoo valmisteluun osallistunut Kokoomusnuorten puheenjohtaja Henrik Vuornos.

Kokoomuksen mukaan siviilipalvelus tulisi korvata kansalaispalveluksella, joka toisi maanpuolustukseen osallistumisen niidenkin ulottuville, jotka eivät asevelvollisuutta suorita.

− Nykymuotoisesta siviilipalveluksesta tulisi pyrkiä luopumaan ja korvaamaan se kansalaispalveluksella, joka suuntautuisi täysimääräisesti kokonaisturvallisuuden tarpeisiin. Kansalaispalveluksessa tulisi kouluttaa kokonaisturvallisuuden kannalta merkittäviä taitoja, kuten yhteiskunnan häiriötilanteisiin ja hybriditilanteisiin varautumista sekä muita aseettomia kokonaisturvallisuuden kannalta keskeisiä taitoja, sanoo valmisteluun osallistunut Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Janika Takatalo.

Lue lisää täältä

Janika Takatalo: asepalvelus on uudistettava

Kokoomuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelma julkistettu

Tiedote 11.3.2019

Julkaisuvapaa

Kokoomus ehdottaa toimia tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi

Kokoomuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspoliittinen ohjelma on julkaistu. Puoluehallitus on hyväksynyt ohjelman, joka valmisteltiin eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Raassinan sekä puoluehallituksen jäsen Janika Takatalon johdolla.

Kansanedustaja Sari Raassina korostaa kokoomuslaisen tasa-arvoajattelun lähtökohtana yksilön itsemääräämisoikeutta ja oikeutta olla oma itsensä.

”Jokaisen on voitava ominaisuuksistaan tai lähtökohdistaan riippumatta tavoitella omia päämääriään, oppia uutta, kehittää itseään ja hyötyä ahkeruutensa ja järkevien valintojen tuloksista. Ihmisen on voitava mahdollisimman pitkään säilyttää mielessään rajattomien mahdollisuuksien ajatus”, Raassina painottaa.

Takatalo nostaa esiin kansainvälisen näkökulman.

”Suomessa sukupuolten tasa-arvo toteutuu monien kansainvälisten vertailujen perusteella varsin hyvin. Tämä ei tarkoita, ettei ratkaistavia ongelmia ja voitettavia haasteita yhä olisi. Vaikka tekemistä on kotimaassa, Suomen on oltava mukana edistämässä tasa-arvoa myös maailmalla. Usein juuri tasa-arvon puuttuminen on yhteiskuntien hyvinvointia ja vakautta keskeisesti heikentävä tekijä, johon vaikuttamalla myös taloudelliset ja turvallisuuteen liittyvät ongelmat ovat helpommin ratkaistavissa”, sanoo Takatalo.

Ohjelmassa on seitsemältä politiikan osa-alueelta kaikkiaan 28 toimenpidettä, joita kokoomus ehdottaa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Ohjelma kokonaisuudessaan on luettavissa osoitteessa:

https://www.kokoomus.fi/tasa-arvo-ja-yhdenvertaisuuspoliittinen-ohjelma/

Tasa-arvo, yhdenvertaisuus, ohjelma, kokoomuksen, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelma, kokoomus, #Takatalo2019, eduskuntavaalit 2019, Turku, Salo, Eurovaalit 2019, Varsinais-Suomi

Opintotuen tulorajoja on nostettava

Tiedote 17.1.2019
heti vapaa julkaistavaksi

Opintotuen tulorajoja on nostettava ja opintotuki muutettava opintotiliksi

Kokoomusopiskelijat haluaa uudistaa opintotuen nykyistä yksinkertaisemmaksi, joustavammaksi ja kannustavammaksi. Samalla myös tulorajoja pitäisi korottaa, kuten eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terholle (sin.) luovutettu raportti ehdottaa.

– Pitkäaikainen tavoitteemme on ollut nostaa opintotuen tulorajat pohjoismaiselle tasolle. Ehdotus opiskelijoiden vuositulorajojen korottamisesta 50 prosentilla olisi todella tarpeellinen uudistus, sanoo Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Janika Takatalo.

Hän toteaa, että tulorajojen korottaminen mahdollistaisi nykyistä suurempien lisätulojen hankkimisen, mikä parantaisi monen opiskelijan toimeentuloa. Samalla myös valtion kassaan karttuisi 5,9 miljoonaa euroa lisää vuodessa verotulojen muodossa.

Takatalon mukaan Kokoomusopiskelijoilla on malli opiskelijan sosiaaliturvan kokonaisuudistukseksi.

– Opintotuesta tulisi tehdä opintotili. Tällä tarkoitetaan opiskelijan sosiaaliturvaa, jossa opintotuki, asumistuki ja opintolaina muutetaan perustilin kaltaiseksi järjestelmäksi. Opintotilimalli korjaa opiskelijan toimeentuloon liittyviä epäkohtia ja ongelmia. Se esimerkiksi joustaa paremmin elämäntilanteen mukaan, kun välillä tililtä voi nostaa enemmän ja välillä vähemmän tukea, hän sanoo.

Opintotilin ajatuksena on, että valtio laittaa tilille opintojen alussa pienen peruspääoman ja opiskelija voi sen jälkeen nostaa tililtä tukea kuukausittain tarpeensa mukaan. Tili voi mennä miinukselle, jolloin tuki muuttuu opintolainaksi, mutta toisaalta suoritettujen opintopisteiden myötä tilille karttuu taas lisää varoja. Nykyisen jäykän järjestelmän sijaan sallittaisiin porrastettu opintolainan hyvitys, jonka suuruus määräytyy opintojen etenemisen perusteella.

– Nykyinen opintotukijärjestelmä ei kannusta opintojen nopeaan edistymiseen tai monilla aloilla lähes välttämättömään työkokemuksen kartuttamiseen opintojen ohessa. Opintotilimallin periaate sisältää myös opiskelijan tulorajojen korottamisen ja reaaliaikaisen tulojen seurannan. Joustava opintotili mahdollistaa myös entistä paremmin sivutoimisen yrittäjyyden opintojen ohessa, sanoo Takatalo.

Opintotuen tulorajoja, eduskuntavaaliehdokas Janika Takatalo

Ilmastonmuutos, vihreä kokoomuslainen, eduskuntavaaliehdokas, Turku

Ruokakysymykset ratkaistava pikaisesti ilmaston muuttuessa

Tiedote 8.1.2019
vapaa julkaistavaksi klo 17 jälkeen

Kokoomusopiskelijoiden Takatalo: Ruokakysymykset ratkaistava pikaisesti ilmaston muuttuessa

Kansallinen Kokoomus julkaisi tänään ympäristöohjelman, joka esittelee kokoomuslaisia ratkaisuja ilmastohaasteisiin. Ohjelman nimi on ”Vapaus tarvitsee vastuuta” ja sitä on ollut valmistelemassa laaja joukko puolueaktiiveja ja sidosryhmiä, mukaan lukien Kokoomusopiskelijat.

Kokoomusopiskelijat on tunnettu sinivihreästä politiikasta ja ympäristöasioiden korostamisesta puolueen sisällä. Vuonna 2014 herätimme huomiota julkaisemalla oman ympäristö- ja energiapoliittisen paperimme. Silloin tavoitteitamme pidettiin radikaaleina, mutta nyt monet niistä ovat päätyneet mukaan puolueen ympäristöohjelmaan, kommentoi Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Janika Takatalo

Kokoomusopiskelijoiden tavoitteista mukaan ovat päätyneet esimerkiksi kivihiilen käytöstä luopuminen 2020-luvulla, markkinaehtoisten järjestelmien kehittäminen ympäristönsuojeluun ja ympäristöä rasittavien tuotteiden tukien karsiminen.

– Arjen valinnoista yksi tärkeimpiä on se, mitä laitamme lautasellemme. Kokoomusopiskelijat ovat johdonmukaisesti vaatineet lihantuotannon yhteiskunnallisista tuista luopumista markkinoita vääristävinä ja ympäristöä kuormittavina. Puolueen uudessa ympäristöohjelmassa onkin nyt nostettu tavoitteeksi, että EU:n maataloustukia uudistetaan asteittain suosimaan ilmastoystävällisiä tuoteryhmiä, toteaa Takatalo tyytyväisenä.

Kokoomusopiskelijoiden mielestä ruokakysymykset on ratkaistava pikaisesti ilmaston muuttuessa. Yksi tavoite, jota Kokoomusopiskelijat eivät vielä ole saaneet puolueessa läpi, on viljeltyjen geenimuunneltujen organismien ravinnoksi tuottamisen salliminen. Kokoomusopiskelijoiden asiaa koskeva puoluekokousaloite hävisi äänestyksen vuoden 2018 puoluekokouksessa.

– Maatalous on suurten haasteiden edessä ilmaston muuttuessa. Geenimuunnellut organismit luovat aidosti tehokkaan ja varteenotettavan vaihtoehdon, jolla maatalouden selviytymiskyky voidaan tulevaisuudessa turvata. GMO:n avulla voitaisiin myös pidentää kasvukautta ja suurentaa satoja Pohjolassa. Mielestämme tätä vaihtoehtoa tulisi tosissaan harkita EU:n ja Suomen lainsäädännössä, sanoo Takatalo.

Lisätietoja:

Janika Takatalo

Puheenjohtaja
Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta ry
+358 44 982 04 65