Turkuun tarvitaan pormestari

Tiedote 26.9.
heti vapaa julkaistavaksi
Kokoomuksen Aaltonen ja Takatalo: Turkuun tarvitaan pormestari
Turun johtamisjärjestelmän tulevia vaihtoehtoja esiteltiin kaupunginvaltuuston iltakouluasioina maanantaina 23.9.2019. Perusvaihtoehtoina ovat pormestarijärjestelmä ja osittain uudistettu nykyjärjestelmä kaupunginjohtajalla. Kokoomuksen valtuutetut Niko Aaltonen ja Janika Takatalo kannattavat pormestarimallia.
Pormestarimallin etuina nähdään muun muassa kansalaisten suorempi mahdollisuus vaikuttaa kaupungin korkeimpiin johtajavalintoihin.
“Tämä toki edellyttää, että puolueet julkaisevat pormestariehdokkaat pormestariohjelmineen avoimesti ennen kuntavaaleja. Näin kuntalaiset pääsevät arvioimaan eri vaihtoehtoja parhaalla mahdollisella informaatiolla”, kommentoi kaupunginhallituksen jäsen Niko Aaltonen (kok.)
Pormestarimallista on kokemuksia jo monessa Suomen kaupungissa, kuten Tampereella ja Helsingissä. Saatujen kokemusten mukaan päätöksenteon ennustettavuus on kasvanut ja päätösten läpivienti nopeutunut. Malli on myös selkeyttänyt päätöksentekoa kaupunkilaisille ja tehnyt kuntapolitiikasta kiinnostavampaa.
– Pormestarimalli antaa yhdet kasvot kaupungille ja takaa, että kaupungin keskeisin johtotehtävä on aiempaa selkeämmin poliittisessa kontrollissa. Kahden johtajan malli, joka koostuu kaupunginjohtajasta ja kaupunginhallituksen puheenjohtajasta, saa monen kuntalaisen ja jopa valtuutetun ymmälleen, sanoo valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Janika Takatalo (kok.)
Valtuutetut Niko Aaltonen ja Janika Takatalo katsovat, että johtamisjärjestelmään on syytä myös kirjata iltakoulussa esitetty periaate, jossa todettiin, että puolet lautakuntien jäsenistä tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Tämä muutos tukee lautakuntapäättäjien sitoutumista valtuuston tekemiin linjauksiin esimerkiksi talouspuolella.
“Nyt on syytä katsoa eteenpäin ja tehdä pikaisesti tarvittavat päätökset uudesta johtamisjärjestelmästä. Turku tarvitsee pormestarin!”, päättävät Aaltonen ja Takatalo.
Lisätietoja:
Niko Aaltonen
Kaupunginhallituksen jäsen
niko.aaltonen@turku.fi
040-512 2836
Janika Takatalo
Valtuustoryhmän varapuheenjohtaja
janika.takatalo@turku.fi
0449820465
Kokoomus, Turku
pormestarimallin kannalla