Uusia tuulia – luottamuspaikat jaettu!

Kokoomuksen valtuustoryhmä on tänään päättänyt esittää minua Turun nuorisolautakunnan puheenjohtajaksi, kaupunginhallituksen ja konsernijaoston varajäseneksi sekä maakuntavaltuuston varsinaiseksi jäseneksi. Lisäksi aloitan valtuustoryhmämme varapuheenjohtajana. Tämä on todella mielenkiintoinen ja kattava paketti, enkä voisi olla iloisempi saamastani luottamuksesta.

Nuorisolautakunnan puheenjohtajana pääsen työskentelemään etenkin alle 30-vuotiaiden turkulaisten eteen – meitä on muuten kolmasosa koko kaupungin asukasmäärästä! Kantavat periaatteeni tulevat olemaan vaaleissakin esillä pitämäni syrjäytymisen ehkäisy ja osallisuuden lisääminen. Konkreettisesti tämä tarkoittaa esimerkiksi harrastustakuun edistämistä, mielenterveysongelmien ehkäisyä, työ- ja yrittäjyystaitojen parantamista, sekä neuvontaa ja muuta tukea itsenäisen elämän vauhtiin saamiseksi. Osallisuutta haluan lisätä etenkin avoimuuden kautta. Tulen jatkamaan selkeää ja säännöllistä viestintää tekstien, kuvien ja videoiden kautta siitä, mitä kaupungin päätöksenteossa on meneillään etenkin nuorten ja nuorten aikuisten kannalta. Nuorisovaltuuston roolia haluan entisenä nuvalaisena kohentaa vieläkin paremmaksi.

Kaupunginhallituksen ja konsernijaoston varajäsenenä saan olla aitiopaikalla välillä seuraamassa ja välillä osallistumassa kaupungin keskeisimpien ja tärkeimpien asioiden etenemiseen. Kaupunginhallitus valmistelee ja panee täytäntöön valtuuston päätöksiä. Konsernijaostossa taas harjoitetaan omistajapolitiikkaa liittyen Turku konsernin 57 tytäryhtiöön. Tulen varmasti oppimaan paljon lisää kuntapäätöksenteosta ja yhtiöpolitiikasta. Myös näissä luottamustoimissa haluan toimia vaalitavoitteideni mukaisesti osaavan, rohkean ja kestävän Turun eteen.

Maakuntavaltuusto on Varsinais-Suomen liiton korkein päättävä elin. Se vastaa maakunnan strategisista linjauksista. Tämä on erityisen mielenkiintoinen kausi päästä mukaan, kun olemme siirtymävaiheessa kohti maakuntauudistusta. Koen identiteettini hyvin vahvasti varsinaissuomalaiseksi, sillä olen viettänyt ensimmäisen puoliskon elämästäni maakunnan toiseksi suurimmassa kaupungissa Salossa ja nyt sitten sen jälkeen monia merkittäviä vuosia Turussa. Uskon, että maakunnan päätöksenteossa tarvitaan ihmisiä, jotka osaavat katsoa asioita ylikunnallisesta perspektiivistä ja joilla on kokemusta useamman maakunnan kaupungin päätöksenteosta.

Olen hurjan innoissani aloittamassa näitä hommia. Tämä ei olisi ollut mahdollista ilman teitä äänestäjiä ja tukijoukoissa taistelleita. Olen kiitollinen ja teen parhaani täyttääkseni odotukset. Pidetään yhteyttä ja laittakaahan viestiä, jos kuntapäätöksenteossa jokin mietityttää 🙂

Janika