Kuntavaalien jälkitunnelmia

Kesä ja vapaus! Huojennus ja kiitollisuus. Uusi elämänvaihe edessä.

Nämä ovat päällimmäiset tunteet juuri nyt. Lupasin vähän pidempää analyysia vielä vaaleista jälkikäteen, mutta juuri nyt tuntuu, että nämä yllämainitut asiat ovat eniten mielessä, joten mennään niillä. 

Talvi ja kevät oli pitkä ja vaiherikas. Vaalikampanjaa alettiin tekemään jo joskus marraskuun pimeydessä. Toki tämä puoliammatillisen poliitikon elämä on aina yhdenlaista vaaleihin valmistautumista. Uskon, että parasta valmistautumista on kuitenkin se, että hoitaa kulloinkin vastuullaan olevan tehtävän mahdollisimman hyvin. Samalla on silti aina myös mielessä iso pelko ja epävarmuus. Mitä jos se ei riitäkään? Mitä jos ihmiset arvostavat ihan eri asioita, kuin päätöksenteon arjessa puurtamista? Joskus joillain käy munkki. He ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, valmiiksi kuuluisia tai muuten juuri tietylle profiilille on paljon kysyntää ja vähän kilpailua. Mutta sivuille ei pidä vilkuilla liikaa, sen opin jo yleisurheilussa. Jokainen tehköön oman parhaansa ja sitten nähdään, miten pitkälle se riittää. Paljon näkee myös niitä epäreiluja kohtaloita, joissa joku olisi mielestäni kaiken puurtamisen jälkeen todella ansainnut tulla valituksi, mutta ääniä ei vaan tullut tarpeeksi. Sekin on silti demokratiaa.

Olen todella onnellinen ja kiitollinen, että sain vahvan noin 500 äänen mandaatin jatkaa Turun kaupunginvaltuustossa. Huojentunut myös, sillä harva asia on mulle yhtä tärkeää kuin tämä vaikuttaminen. Se on ollut minulle kutsumus ihan pienestä saakka. En oikein tiedä mistä se kumpuaa, kun meidän perhe ei ole ollut mitenkään poliittinen. Syytän ennen kaikkea Suomen huikeaa koulutusjärjestelmää, joka antoi esimakua vaikuttamisesta jo hyvin nuorena oppilaskunnan kautta ja joka on antanut intoa opiskella ja tehdä politiikkaa yhä vaan pidemmälle, aina näihin päiviin saakka. En tiedä voisinko olla elämääni tyytyväinen, jos en saisi tehdä tätä, mitä niin paljon rakastan. Toki on myös päiviä, jolloin tätä kaikkea vihaa ja miettii vaan, että kuka hullu haluaa poliitikoksi. 

Nämä vaalit olivat tosi erilaiset, se on varmasti tullut kaikille jo moneen kertaan selväksi. Ei voinut tehdä samanlaista jalkatyötä ihmisiä kohdaten, kuin yleensä. Vaalien ajankohdan siirtyminen kahdella kuukaudella eteenpäin oli sekin aika shokki. Se tarkoitti, että juuri maalisuoralla voimat ja resurssit pitikin allokoida uudelleen kestämään vielä paljon pidempään. Minullakin meni suoraan sanottuna näihin vaaleihin sen vuoksi paljon enemmän rahaa, kuin alunperin oli suunnitelma ja mikä hyvältä tuntui. Näin raskaana nuo yllättävät kaksi kuukautta lisää kampanja-aikaa oli myös aika stressaavia sen vuoksi, kun en voinut yhtään tietää, mikä olisi kesäkuussa vointi ja pystyisinkö vielä tekemään kahdeksannella kuulla helteessä ulkokampanjaa, jos sellainen taas sallittaisiin. Onneksi lopulta löytyi tasapaino näkyä ulkona, mutta tehdä se kuitenkin mahdollisimman turvallisesti. Ja onneksi olen voinut koko raskauden suhteellisen hyvin.

Nyt edessä on orientoituminen taas uuteen aikaan. Paitsi politiikassa, myös omassa elämässä. Olemme jo aloittaneet valtuustoryhmänä pormestarisopimukseen liittyvien asioiden hiomisen ja uskon, että Turku saa hyvän ja eteenpäin katsovan ohjelman. Sen jälkeen tulee tietysti vielä luottamuspaikkajako ja selviää, mitä paikkaa itse pääsen seuraavat vuodet pelaamaan. Omassa elämässä koittaa nyt hetkeksi kuitenkin odotettu kesäloma, jolta jäänkin sitten elämäni ensimmäiselle vanhempainvapaalle. Aika työorientoituneelle ihmiselle tämä herättää tavallaan ristiriitaisia tunteita, mutta ainakin parhaillaan tunnelmat ovat iloiset ja odotan innolla sitä kaikkea, mitä lapsi syntyessään elämään tuo. Alku on varmasti raskas, mutta eiköhän se balanssi siitä sitten taas löydy. 

Iso kiitos vielä kaikille matkassa mukana oleville, vaaleissa auttaneille ja tukeneille ja ennen kaikkea luottamuksensa äänestämällä antaneille! Teen parhaani, jotta voin lunastaa ne odotukset, joita teillä on. Sanomattakin on selvää, että aina saa olla matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos on mielessä jotain epäkohtaa, jossa voisin olla avuksi.

Nyt: mukavaa kesää kaikille!

Ilmastonmuutos, ympäristö, sinivihreä verouudistus, Itämeri-aiheinen, Itämeri, yrittäjyys, innovaatiot, Eduskuntavaaliehdokas Janika Takatalo, Assarin Ullakko, luonas, opiskelijaravintola, eduskuntavaalit 2019, #Takatalo2019, Kokoomus, Turku, TYY, Turun yliopiston ylioppilaskunta, ylioppilaskunta

Mitäpä, jos tukisit näissä vaaleissa nuorta naista?

Viime eduskuntavaaleissa miehiä valittiin kansanedustajiksi 117 ja naisia 83. Epäsuhta sukupuolten välillä johtuu ennen kaikkea siitä, että miehet äänestävät useimmiten miehiä (75/25%) ja naisten äänet jakautuvat tasan mies- ja naisehdokkaiden välillä (50/50%). Åbo Akademissa tehty tutkimus kertoo, että miesten sukupuolenmukaisen äänestystavan ansiosta miehet saivat koko maassa noin 60 prosenttia annetuista äänistä. Tilanne on ollut suunnilleen samalla tasolla eduskuntavaaleissa koko 2000-luvun ajan.

Nuoria alle 30-vuotiaita kansanedustajia valittiin viime vaaleissa 14 ja heistä kuusi oli naisia. Tämä tekee nuoret naiset pahasti aliedustetuksi ryhmäksi. Nuorten naisten tie politiikan huipulle on muutenkin kivisempi, jos katsotaan vaikkapa vaalirahoituksen hankkimista tai ehdokkuuteen kohdistuvaa epäasiallista käyttäytymistä. Miesehdokkaiden kampanjoiden keskimääräinen rahoitus on noin 20 prosenttia suurempi kuin naisten. Naisehdokkaat saavat osakseen myös enemmän ja rajumpaa henkilöön menevää kommentointia ja häirintää somessa ja vaalikentillä kuin miehet.

Vaikka sitten saataisiinkin tasattua miesten ja naisten jakaumaa eduskunnassa, eivät ongelmat lopu siihen. Eduskunnassa valiokuntapaikat tai ministerien salkut tuppaavat jakautumaan nekin vahvasti sukupuolen mukaan. Suurten puolueiden puheenjohtajiksi ja eduskuntaryhmien johtajiksi nousee lähes aina mies. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi pääministerin paikalle on tosiasiallisesti tarjolla vai yhtä sukupuolta.

Samaan aikaan naisia ja etenkin nuoria naisia koskevia kysymyksiä käsitellään kuitenkin eduskunnassa valtavasti. Naisten työurat eivät etene niin kuin toivoisi, eikä palkkakehitys niin kuin on tarkoitus. Tämä heijastuu vahvasti myös nuorten naisten tulevaisuuteen. Kun ajatellaan vaikkapa eläkkeitä, ne ovat suoraan suhteessa elämän aikana kertyneisiin palkkatuloihin. Naiset tekevät myös miehiä enemmän määräaikaisia ja osa-aikaisia töitä ja he kantavat edelleen suuremman hoivavastuun läheisistään päivätyönsä ohella. Ensi kauden tärkeimpiä uudistuksia on perhevapaauudistus.

En tietenkään tarkoita, että miehiä tai muunsukupuolisia koskevia tasa-arvo-ongelmia ei olisi. En myöskään tarkoita, että ehdokas pitäisi valita ennen kaikkea sukupuolen perusteella tai että vain naiset voivat ajaa naisten asioita. Haluan kuitenkin näin naistenpäivänä herättää ajattelemaan, että mahdollisuuksien tasa-arvo politiikassa ei ole valmis.

Tässä ajatuksia, miten voit parhaalla mahdollisella tavalla juhlistaa naistenpäivää:

  • Liity jonkun naisehdokkaan tiimiin ja tarjoa aikaasi ja apuasi
  • Lahjoita pieni summa rahaa jonkun naisehdokkaan kampanjaan
  • Kehu nainen päivässä. Puolusta naisehdokasta, kun huomaat hänen saavan somessa asiatonta kommenttia
  • Etsi arvojasi lähimpänä oleva naisehdokas ja äänestä häntä 14.4!

Janika Takatalo

Eduskuntavaalit 2019, #Takatalo2019, Kokoomus, Feminismi, Tasa-arvo, Turku, Turun yliopisto, Åbo Akademi
Eduskuntavaaliehdokas Janika Takatalo Turusta, Turun yliopisto