Ratikkapuheeni kaupunginvaltuustossa 20.4.2020

Valtuustopuhe ratikan suunnittelupäätökseen liittyen 20.4.2020

(muutokset puhuttaessa mahdollisia)

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut!

Toivon, että ratikan suunnittelussa ollaan ottamassa uusi merkittävä askel, joka suuntaa Turun seudun kehitystä oikeille raiteille tulevia vuosikymmeniä ajatellen. Pikaraitiotie yhdistyisi loistavasti tärkeimpiin hankkeisiimme kuten Tiedepuistoon, Tunnin junaan ja keskustan kehittämiseen. Se myös auttaisi meitä pääsemään ympäristötavoitteisiimme.

Kun ajattelen ratikan hyötyjä, yksi merkittävä tekijä on sen vaikutus kaupungin vetovoimaan. VTT:n mukaan vastaavat hankkeet Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja laajemmin Euroopassa ovat lisänneet kaupunkien vetovoimaa, joka on näkynyt positiivisena väestö- ja talouskehityksenä. Kilpailussa yrityksistä, uusista työpaikoista ja nuorista aikuisista menestyvät ne kaupungit, jotka onnistuvat houkuttelemaan eniten asukkaita muuttamaan paikkakunnalle ja pysymään paikkakunnalla. Etenkin nuorten aikuisten kohdalla voin omasta kokemuksestani puhua, että moni pienemmän paikkakunnan nuori pohtii tulevaa opiskelukaupunkiaan ja Etelä-Suomessa vaihtoehdot usein ovat Turku, Tampere tai Helsinki. Ratikan kaltaisilla tekijöillä on vaikutusta imagoon, emmekä mielestäni saa jäädä tässä kilpailussa muiden isojen kaupunkien varjoon.Nyt esitetään raitiotien toteutussuunnitelmien laatimista välille Varissuo-Tiedepuisto-Kauppatori ja raitiotien hankesuunnitelman laatimista välille Keskusta-Matkakeskus-Satama. Reittien varrella asuu jo nyt paljon turkulaisia, mutta kaupungin olisi mielestäni tärkeä omilla maankäytön toimilla kohdentaa väestönkasvua jatkossa erityisesti valittavien linjojen varrelle. Näin saamme kaiken hyödyn irti investoinnista.

Paljon on ilmassa myös ymmärrettävää huolta liittyen investoinnin talousvaikutuksista. Tottakai investointi on kallis, jos sitä katsoo lyhyellä tähtäimellä. Sen sijaan katse tulisi ulottaa vähän pidemmälle, jolloin tämä nimenomaan turvaa tulevaisuuden kasvun ja sitä kautta palvelut. Toisin kuin osa puheenvuoroissaan on maalaillut, ei ratikka ole vastakkainen tulevaisuuden palveluille vaan yksi keino turvata ne.

Tuloja ratikkaan liittyen kertyy lipputuloista, kiinteistötalouden tuotoista, rakentamisesta palautuvasta kunnallisverosta ja valtionosuuksista, minkä lisäksi menoja säästyy maankäytön tehostumisesta sekä liikenneinvestoinneista. Ratikan on ennustettu maksavan itsensä takaisin ja jättävän kaupungin lopulta plussan puolelle. Jos nyt koronan sysäämä tilanne muuttaa taloudellisen tilanteen kokonaan, ja arviot muuttuvat, arvioidaan asiaa varmasti uudessa valossa seuraavalla kaudella. Kyseessä on tänään nimenomaan vasta suunnittelun jatkaminen, varsinainen investointipäätös tehdään seuraavalla valtuustokaudella.

Toivottavasti suunnittelua päätetään tänään jatkaa. Kiitos!

Turun valtuustossa pidettiin koronan aikana puheenvuorot pienistä huoneista
Turun valtuustossa pidettiin koronan aikana puheenvuorot videoyhteydellä pienistä huoneista. Kuva: Saara-Sofia Siren.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *