Miniyksiötuotanto vauhtiin Turussa

Hallitus päätti vuodenvaihteessa sallia niin sanottujen miniyksiöiden rakentamisen. Tähän asti pienin sallittu huoneistokoko on ollut 20 neliömetriä. Jatkossa opiskelija-asunto saa olla 16 neliömetriä, jos yhteisöllisiä tiloja samalla lisätään.

Nyt kun normit eivät enää ole esteenä, miniyksiöiden rakentamisessa on siirryttävä teoriasta käytäntöön. Tällä hetkellä kohtuuhintaisten asuntojen puute muodostaa pullonkaulaa kaupungistumiselle. Turussakin pienten asuntojen kysyntä on suurta ja kysyntä tulee todennäköisesti vain kasvamaan. Ihmiset haluavat yhä enemmän helppoa asumista palveluiden läheltä.

Miniyksiöitä on sekä ylistetty että parjattu. Jotkut näkevät niin pienet asunnot ihmisasumukseen soveltumattomina ”koppeina”. Toisaalta esimerkiksi SATOn Vantaalle rakennuttamat 15,5 neliön uudet vuokrayksiöt vietiin käsistä. Hyvä sijainti, edullisuus ja toimiva pohjaratkaisu ovat monelle nykypäivän opiskelijalle väljiä asuinneliöitä tärkeämpiä. Poliitikkojen tai virkamiesten tehtävä ei olekaan sanella minkä kokoinen asunto kenellekin on hyvä, vaan markkinoita kannattaa tässä asiassa kuunnella.

Kun hyviä tontteja kaupunkien keskusta-alueilta on saatavissa yhä vähemmän, tehokkaan maankäytön tarve korostuu. Rakentamalla korkeampaa ja tiiviimpää saadaan kaavasta enemmän irti ja se on myös ympäristölle parempi. Esimerkiksi kasvavalle ja kehittyvälle Itäharjun alueelle sopisi opiskelija-asumista, josta osa olisi miniyksiöitä.

Opiskelijakaupungille on tärkeä vetovoimatekijä, että sopivia asuntoja on tarpeeksi tarjolla. Turulla on vielä tilanteessa kohtuullinen asema moneen muuhun suureen kaupunkiin verrattuna. Tilanne on kuitenkin koko ajan heikentymässä kasvavan kysynnän ja kaavoittamisen resurssipulan takia. Siksi tilanteeseen on herättävä viimeistään nyt ja myös uusia miniyksiöiden kaltaisia ratkaisumahdollisuuksia hyödynnettävä.

Janika Takatalo

Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja ja Turun kaupunginvaltuutettu
Turun ylioppilaskyläsäätiön hallituksen jäsen