Luin eilen Turun Sanomista (TS 30.6.) Paco Diopista, joka pisti pystyyn oman urheiluseuran. Seuran tavoitteena on saada erityisesti maahanmuuttajatytöt mukaan liikkumaan. Harrastukset ovatkin lapsille ja nuorille parasta kotoutumista ja syrjäytymisen ehkäisyä – kansallisuuteen katsomatta.

 

Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus edes yhteen harrastukseen. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei kuitenkaan toteudu, jos harrastamisen hinta karkaa käsistä. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasoselle luovutettiin eilen raportti, jossa esitetään keinoja harrastusten kustannusten hillitsemiseksi.

 

Perinteisin keino on vapaaehtoistoiminnan pitäminen elinvoimaisena. Olen itsekin vuosia harrastanut ja valmentanut yleisurheilua. Kun itse antaa aikaansa, saa paljon tilalle. Yleisurheilu on muutenkin hyvä esimerkki siitä, että myös edullisia harrastuksia on edelleen olemassa. Raportin mukaan seurojen tulisi tarjota nykyistä enemmän mahdollisuuksia harrastaa vaikka vain pari kertaa viikossa. Suuret treenimäärät eivät saa olla itseisarvo, sillä kohtuullisilla harjoituskerroilla päästään usein lapsilla varsin samoihin tuloksiin. Innostus ja motivaatio säilyvät ja kurssimaksut pysyvät alhaisempina.

 

Kustannuksia voidaan myös hillitä kilpailujärjestelmää uusimalla. Alle 12-vuotiaiden kisamatkat voisivat rajoittua lähiseuduille ja sarjojen sijaan voitaisiin suosia turnausmuotoisia viikonloppuja. Lisenssijärjestelmän tulisi tukea enemmän monilajisuutta siten, että yhdellä lisenssillä voisi harrastaa useampaakin lajia. Olosuhde- ja varustevaatimuksia voisi myös miettiä lasten kohdalla maalaisjärjellä uusiksi, turvallisuus toki ensisijaisesti huomioiden.

 

Kaikkea vastuuta ei silti pidä sysätä järjestöille. Kunnilla ja kouluilla on harrastuksien mahdollistajana myös erittäin tärkeä rooli. Hallituksen ”tunti liikuntaa koulupäivään” – kärkihanke tuo liikuntaa koulupäivien sisälle. Yhteistyö seurojen kanssa taas iltapäivä- ja kerhotoiminnan kanssa lisää tilaisuuksia kokeilla erilaisia lajeja ilman suurta taloudellista panostusta. Lasten taiteen ja kulttuurin harrastaminen on myös hallituksen hyvänä tavoitteena. Jo 2 miljoona euroa on jaettu lasten toivomiin harrastustunteihin – mm. bänditoimintaan, valokuvauskursseihin ja näytelmäkerhoihin.

 

Turussa on todella monipuoliset liikuntamahdollisuudet useine halleineen, kenttineen ja puistoineen. Ne ovat myös kovassa käytössä, minkä takia mieluisia vuoroja ei kaikkien ole millään mahdollista saada. Lapsia ja nuoria on kuitenkin mielestäni syytä suosia vuoroja jaettaessa, sillä vanhemmat voivat harjoitella hyvin myöhempäänkin. Myös taloudellinen tuki kaupungilta on merkittävä harrastamisen hintaa laskeva tekijä. Turussa esimerkillisesti alle 20-vuotiaiden vuorot ovat maksuttomia ja näin on syytä olla jatkossakin. Kenties tämän voisi ulottaa vielä korkeakouluopiskelijoihinkin?

 

Yhteiskunta saa liikuntaan ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn sijoitetut rahat moninkertaisesti säästöissä takaisin. Harrastamisen lopettaminen tai aloittamatta jättäminen lisää terveys- ja hyvinvointierojen kasvua sekä estää liikunnallisen elämäntavan omaksumista. Lasten ja nuorten yhdenvertaiset harrastusmahdollisuudet on turvattava harrastustakuulla. Jokaiselle on turvattava mahdollisuus edes yhteen harrastukseen. Päättäväisellä kuntapolitiikalla taataan kaikille liikunnan ja uuden oppimisen riemu!

 

Janika Takatalo