Ehdolla Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtajaksi

Olen ehdolla Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtajaksi kaudelle 2018-19. Tutustu ajatuksiini Kokoomusopiskelijoiden ja Kokoomuksen suunnasta tästä:

Turun Kokoomusopiskelijat – AKN ry:n hallitus on asettanut Janika Takatalon ehdolle Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan puheenjohtajaksi vuosille 2018–2019.

Janika Takatalo, 25, toimii tällä hetkellä liiton varapuheenjohtajana ja työskentelee eduskunnassa opetusministerin avustajana. Takatalo on myös Turun kaupunginvaltuutettu ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja. Lisäksi hän on maisterivaiheen opiskelija Turun yliopistossa pääaineenaan valtio-oppi. Takatalolla on vankka kokemus järjestötoiminnasta opiskelijaliikkeen eri tasoilta sekä Kokoomuksesta.

”Tuhatkunnalle olisi lottovoitto saada Janika puheenjohtajaksi. Hän on kokenut järjestöjohtaja ja vahvasti verkostoitunut toimija koulutuspolitiikan kentällä. Janika on aktiivinen yhteiskunnallisten avausten tekijä ja keskustelija, joka nostaisi taatusti Kokoomusopiskelijoiden näkyvyyttä ja vaikuttavuutta”, sanoo Akateemisten Kansallisten Nuorten puheenjohtaja Laura Sukula.

Takatalo haluaisi kaudellaan etenkin lisätä liiton roolia uusien politiikka-avausten tekijänä. Myös järjestelmällistä työtä perusasioiden parantamiseksi on jatkettava: uusien jäsenten hankinta, elinvoimaiset paikallisyhdistykset ja voitetut edustajistovaalit ovat esimerkkejä prioriteeteista.

”Aktiivinen saa aikaan enemmän. Haluan Tuhatkunnan järjestävän keskustelutilaisuuksia ja tuottavan poliittisia ohjelmia, jotka eivät jää vain papereiksi pyörimään, vaan joita edistetään eri kanavia pitkin, kunnes ne toteutuvat. Olemme nuorten aikuisten ääni ja toivo, ja meillä on vastuu siitä, millaisen yhteiskunnan jätämme joskus jälkeemme”, Takatalo maalailee.

”Kokoomusopiskelijoiden vahvuus on fiksuissa ja osaavissa jäsenissä. Heidän äänen haluan kanavoida valtakunnan tasolle. Kokoomusopiskelijoista täytyy jokaisen politiikasta ja vaikuttamisesta kiinnostuneen opiskelijan voida löytää paikkansa ja saada mielekkyyden kokemus. Tämä vaatii liittojohdolta määrätietoista työtä perusasioiden eteen”, Takatalo päättää.

Kokoomusopiskelijoiden uusi liittojohto valitaan Turun liittokokouksessa 25.-26.11.2017.