Teot ovat kauneinta puhetta 5: Suomen paras kampusalue

Viidentenä #tekoja –sarjassa on intohimoni kohde jo monen vuoden ajalta – nimittäin Kupittaan ja Itäharjun tiedepuiston kehittäminen. Vuonna 2015 toimin TYYn hallituksen varapuheenjohtajana ja korkeakouluopiskelijoiden kunnallispoliittisen Ryhmä 40 000:n koordinaattorina (silloin vielä Ryhmä 30 000, mutta aloitteestani muutettiin vuoden lopussa nimeksi Ryhmä 40 000). Vuosi oli kunnallispoliittisesti opiskelijoiden aktiivisin vuosiin. Loimme kestävät suhteet esimerkiksi kaupunginhallitukseen ja tapasimme kaikki valtuustoryhmät useampaan otteeseen. Yhdessä kaupungin virkamiesten kanssa pidimme monta suunnittelupalaveria, jossa toimme esiin ajatuksiamme Suomen parhaasta kampusalueesta.

Tuon vuoden jälkeisenä keväänä kaupunginhallitus päätti nostaa Kupittaan kampuksen ja tiedepuiston alueen kehittämisen Turun ensimmäiseksi kärkihankkeeksi. Kärkihanke on sisällöltään pitkälti sen mukainen, mitä vuonna 2015 lobbasimme. Tuonkin jälkeen olen jatkanut aktiivista kirjoittamista aiheesta eri kanaviin ja myös puhunut kampusalueen potentiaalista aina tilaisuuden tullen. Minulla on monta täysin toteutettavissa olevaa ässää hihassa, joita haluaisin valtuutettuna päästä edistämään. Aloitteeni Heurekan tyyppisen matkailukohteen saamiseksi kampusalueelle sai melko paljon huomiota alkuvuonna. Nyt alueelle on tulossa vierailu- ja innovaatiokeskus, joka toteuttaa tätä ajatusta.

Kupittaan ja Itäharjun alueelle syntyy tällä hetkellä eniten Turussa uusia työpaikkoja. Suomen paras kampusalue ja tiedepuisto toisi lisäarvoa alueelle hakeutumista pohtivien yritysten, ammattilaisten ja opiskelijoiden näkökulmasta. Haluamme Turkuun parhaat yrityskehittäjät, parhaat tutkijat ja esimerkiksi parhaat urheilijat. Alueen tulee olla omaleimainen kokonaisuus, joka ei tyhjene iltapäivällä vaan sykkii elämää pitkälle iltaan saakka. Siksi sinne tarvitaan lisää asumista, lisää kivijalkaliikkeitä ja lisää viihtyisiä viheralueita.

http://www.tyy.fi/fi/medialle/blogi/2015/09/suomen-paras-kampusalue

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/3380597/Turku+tarvitsee+oman+Heurekan

https://drive.google.com/file/d/0B9TSqPO0E-TvNlRWQmFBR200bGc/view

#turku #kampus #osaavaturku #kokoomus #takatalo2017