Jokaiselle lapselle oikeus vanhempainvapaalla olevaan isään

Keskustelu kotihoidontuesta ja vanhempainvapaista on käynyt viime päivinä kuumana. Keskustelussa liian vähälle huomiolle on kuitenkin jäänyt erittäin räikeä epäkohta: miesparit ja yksinhuoltajaisät ovat jäämässä kokonaan ilman perhevapaita.

Tällä hetkellä miesparilla tai yksin lastaan hoitavalla miehellä (seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta) ei ole lainkaan oikeutta vanhempainpäivärahoihin, jos hän ei asu eikä ole aiemminkaan asunut lapsen äidin kanssa. Oikeutta mihinkään perhevapaaseen ei siis ole, vaikka mies vastaisi lapsen hoivasta yksin, eikä äiti osallistuisi lapsen hoivaamiseen lainkaan. (Lähde: Sateenkaariperheet ry)

Sosiaaliturvaa uudistetaan tällä hetkellä avioliittolakiin tulevien muutosten yhteydessä. Muutoksia on tiedossa esimerkiksi vanhempainpäivärahoja koskevaan sairausvakuutuslakiin. Lakia on tarkoitus muuttaa siten, että avio- ja avoparit olisivat tasa-arvoisia riippumatta siitä, ovatko puolisot samaa vai eri sukupuolta. Yksinhuoltajaisien ja miesparien tasavertainen mahdollisuus vauvalomaan on kuitenkin jätetty huomioimatta.

Sosiaali- ja terveysministeriön monimuotoisia perhevapaita pohtinut työryhmä piti tätä yhtenä kiireellisimmistä epäkohdista, joka pitäisi korjata. Nyt lausuntokierrokselle tulleesta esityksestä kohta on kuitenkin jätetty kokonaan pois. Ongelma siis tunnistetaan, mutta sitä ei esitetä korjattavaksi.

Toivon ja uskon, että lausuntokierros kerää tästä asiasta tiukkasanaista palautetta. Sen myötä toivottavasti pykälät palautetaan hallituksen esitykseen. Nykyisellään nimittäin yksinäisen isän tai miesparin lapsi joutuu epäreiluun tilanteeseen. Isällä/Isillä tulisi olla huomattavat säästöt, jotta kotiin jääminen ilman yhteiskunnan tukea olisi mahdollista.

Eikö jokaisella lapsella ole oikeus kiireettömään arkeen ja tärkeän tunnesiteen luomisen mahdollisuuteen vanhempansa kanssa ensimmäisinä kuukausinaan?

Janika Takatalo