Lisää jalkautuvaa nuorisotyötä ja mielenterveysresursseja

Julkaistu Turun Seutusanomissa 1.4.2021 Kuntapäättäjän kulma -palstalla

Lisää jalkautuvaa nuorisotyötä ja mielenterveysresursseja

Korona-aika on ollut lapsille ja nuorille raskasta. Erityisesti kuormitusta on kertynyt heille, joilla on jo aiemmin ollut ongelmia kotona tai esimerkiksi mielenterveyden kanssa. Kiireelliset yläkouluikäisten sijoitukset ovat lisääntyneet ja Turun nuorisopsykiatrian työryhmä on saanut 55 % enemmän 13–19-vuotiaisiin liittyviä lähetteitä kuin vuosi sitten. 

Tuleva kesä on yksi niitä ratkaisevia hetkiä, jolloin lapsille ja nuorille pitää olla tarjolla mielekästä vapaa-ajan toimintaa, jolla voidaan ehkäistä pahoinvointia, sosiaalisia ongelmia, yksinäisyyttä, syrjäytymistä sekä häiriökäyttäytymistä. Nuorisolautakunta päätti sen vuoksi viime kokouksessaan avata ylimääräisen 30 000 euron erityisavustushaun turkulaisille nuorisotyötä tekeville järjestöille. Tuki kohdennetaan jalkautuvaan nuorisotyöhön, jossa turvalliset aikuiset kohtaavat nuoria siellä, missä he aikaansa viettävät. 

Myös kaupungin johtoryhmässä on päätetty tehdä toimialat ylittävä ohjelma, joka vastaa nuorten koronasta johtuvaan pahoinvointiin. Se sisältää opiskeluhuollon suunnittelemaa ryhmäytymisen tukea, opettajien henkilökohtaista yhteydenpitoa koululaisiin, opiskelijoihin ja heidän perheisiinsä, psykososiaalisen tuen saatavuuden parantamista, ruoka-apua ja tehostettua tiedotusta käytössä olevista tukipalveluista.

Uusina toimina esitetään lisäksi kuraattori-psykologityöparin lisäämistä, kolmen uuden kouluterveydenhoitajan palkkaamista sekä kaupungin lisärahoitusta lastensuojelujärjestöjen Kotoa kouluun -hankkeeseen. Nämä toimet tulevat tarpeeseen, jotta pitkittynyt korona-aika ei jätä pysyviä jälkiä nuoriin. Paikallisten tekojen ohella tarvitsemme maan hallitukselta toimia esimerkiksi terapiatakuun voimaan saattamiseksi. 

Janika Takatalo

Turun kaupunginvaltuutettu ja nuorisolautakunnan puheenjohtaja (kok.)

Kuva Turun Seutusanomista