Henkilötunnusuudistuksen tietoturvaan liittyvät asiat vietävä kiireesti maaliin

Valtiovarainministeriö valmisteli syksyyn 2020 asti henkilötunnuksen uudistamista, mutta sitä ei suunnitellussa laajuudessa olla nyt kuitenkaan toteuttamassa. Hallituspuolueista etenkin keskusta oli torppaamassa uudistusta, vaikka se oli hallitusohjelmaankin kirjattu. Nyt Vastaamon tietovuodon myötä henkilötunnukseen liittyvän tietosuojan vahvistaminen olisi kuitenkin entistä tärkeämpää toteuttaa pikaisella aikataululla.

Vastaamon tietovuodon jälkeen monelle on viimeistään selvinnyt se, mitä kaikkea toisen henkilötunnuksen avulla voi tehdä. Esimerkiksi nettiostoksia, luotonottoa, osoitteenmuutosta ja yrityksen rekisterimuutoksia voi tehdä toisen perustiedot haltuunsa saamalla. Siksi henkilötunnusta ei saisi mielestäni enää tulevaisuudessa käyttää pääasiallisena tunnistautumismutona. Lisäksi ihmisille tulee mahdollistaa henkilötunnuksen muuttaminen nykyistä helpommin ja jo ennen kuin kukaan on ehtinyt tekemään sen avulla rikosta.

Henkilötunnusuudistuksessa keskeistä on ollut muun muassa sähköisen tunnistautumisen kehittäminen. Monet tietojärjestelmät pohjautuvat henkilötunnuksen käyttöön tunnistautumisen välineenä. Ministeriön asettaman työryhmän yhtenä tavoitteena oli selvittää keinoja identiteettivarkauksien estämiseksi, edistää henkilön nykyistä laajempaa mahdollisuutta itseensä liittyvien tietojen hallintaan ja hyödyntämiseen myös yksityisen sektorin palveluissa sekä tietoturvallisten menetelmien käyttämistä henkilön identifioimisessa. Tämä olisi tarkoittanut muun muassa sitä, että henkilötunnusta ei enää käytettäisi pääasiallisena tunnistautumisvälineenä ja että henkilön ikää tai sukupuolta ei voitaisi tunnuksesta suoraan päätellä.

Ministeriö sai uudistukseen liittyen 132 lausuntoa, joiden mielipiteet jakautuivat. Uudistuksen tavoitteet nähtiin jaloina, mutta kustannukset ja aikataulu haasteina. Julkisuuteen henkilötunnusuudistuksesta nousi lähinnä henkilötunnusten muuttuminen sukupuolineutraaleiksi, vaikka uudistuksessa olisi ollut monta muutakin tärkeää näkökulmaa. Etenkin nyt laajan tietomurron jälkeen katsottuna tietosuojan parantaminen olisi ollut sen tärkeimpiä sisältöjä. Uudistuksen tarpeet lähtevät jo ihan siitäkin kriittisestä syystä, että henkilötunnukset uhkaavat ilman uudistusta loppua pian kesken.

Vaikka suuri uudistus vesittyi, on sitä ministeriön mukaan tarkoitus kuitenkin joiltain osin ensi vuonna jatkaa vaiheittain. Hallituksen tulisi nyt asettaa tietosuojaan liittyvät tarpeet keskeisiksi ja kiireellisiksi, jotta sitäkin kautta kansalaisia saataisiin suojattua Vastaamo-vuotojen kaltaisia rikoksia vastaan tulevaisuudessa paremmin ja nykyisten uhrien tilanne helpottaisi tältä osin.

Janika Takatalo haluaa parantaa kansalaisten tietoturvaa