Eurovaaliehdokas Janika Takatalo, Kokoomus, Kokoomusopiskelijat, Jyväskylä, Keski.Suomi, Pirkanmaa, Tampere, Näkökulmia Euroopan unioniin, Euroopan unioni, Europarlamenttivaalit 2019, Panimoravintola Plevna

Vain korkeaan osaamiseen panostamalla Eurooppa menestyy

Vain korkeaan osaamiseen panostamalla Eurooppa menestyy

Julkaistu Eurooppanuorten Tähdistö-lehdessä

Tänä keväänä ratkaistaan paljon. Ilmastonmuutos, siirtolaisuuskriisi ja populismi ovat tunnettuja esimerkkejä unionin kohtaamista globaaleista haasteista. Yksinään suurimmatkin jäsenvaltiot ovat liian pieniä pystyäkseen ratkaisemaan näitä. Siksi vahvalle eurooppalaiselle yhteistyölle ja korkealle osaamiselle on nyt erityisen paljon tilausta.

EU:n tulee mielestäni jatkossa panostaa entistä enemmän siihen, että olemme osaavin maanosa ja pärjäämme näin maailmanlaajuisessa osaamisintensiivisessä kilpailussa. Korkea osaaminen edistää työpaikkojen luomista, talouden kasvua ja auttaa meitä ratkaisemaan globaaleja ongelmia. Kaikilla EU-mailla on yhteinen intressi koulutuksen ja kulttuurin tarjoaman potentiaalin maksimoimiseen. Minun visioni seuraavan sukupolven Euroopasta on sellainen, jossa kaikki nuoret saavat laadukasta koulutusta ja hyötyvät kansainvälistymisestä.

Konkreettisina tavoitteina tulee olla, että jokaiseen korkeakoulututkintoon EU:n alueella sisältyy jatkossa kansainvälistymisosio ja myös toisen asteen kansainvälistymistä lisätään.

Konkreettisina tavoitteina tulee olla, että jokaiseen korkeakoulututkintoon EU:n alueella sisältyy jatkossa kansainvälistymisosio ja myös toisen asteen kansainvälistymistä lisätään. Se voi tapahtua Erasmus-vaihdon avulla tai kotikansainvälistymällä. Erasmus-ohjelman rahoitus on tämän vuoksi triplattava lyhyellä aikavälillä ja jopa kymmenkertaistettava pitkällä. Jokaisen eurooppalaisen tulee myös oppia kommunikoimaan vähintään kahdella kielellä äidinkielensä lisäksi ja joka toisen nuoren tulisi suorittaa toisen asteen jälkeinen tutkinto.

Muissa EU-maissa suoritetut tutkinnot ja opintojaksot tulee tunnustaa automaattisesti ja vastavuoroisesti, haasteita on edelleen esimerkiksi monessa ammattipätevyyden vaativassa alassa. Meidän tulee myös luoda vahva eurooppalaisten korkeakoulujen verkosto, jotta olemme mantereena vetovoimainen ja saamme houkuteltua parhaat opiskelijat ja tutkijat työskentelemään tänne. Myös yhteistä innovaatio- ja tutkimusohjelmaa tulee jatkaa ja kasvattaa, sillä euro tutkimukseen Euroopan tasolla on vaikuttavampi kuin euro tutkimukseen kansallisella tasolla.

Jotta tämä kaikki on mahdollista, tulee meidän jatkaa seuraavalla rahoituskaudella EU-budjetin painopisteen siirtämistä kohti kilpailukykyä ja innovaatioita synnyttävää toimintaa. Suomella on myös tuhannen taalan paikka nostaa osaamisen ja koulutuksen teemaa heinäkuussa alkavalla puheenjohtajuuskaudellaan, sillä Suomi tunnetaan maailmalla koulutuksesta ja meillä voisi olla tässä kokoamme enemmän sanavaltaa. EU tarvitsee nyt tieteen ja koulutuksen sanansaattajia!

Eurovaaliehdokas Janika Takatalo, Kokoomus, Kokoomusopiskelijat, Jyväskylä, Keski.Suomi, Pirkanmaa, Tampere, Näkökulmia Euroopan unioniin, Euroopan unioni, Europarlamenttivaalit 2019, Panimoravintola Plevna

Turku tarvitsee oman Heurekan!

Kokoomuksen Niko Aaltonen jätti tänään Turun kaupunginvaltuustolle aloitteen perhematkailukohteen perustamiseksi Turkuun. Hän toteaa, että Turulla on monia matkailuun liittyviä vahvuuksia, mutta lapsille suunnattua vetovoimaista kohdetta ei ole. Olen samaa mieltä ja minulla on hyvä ehdotus!

Turku tarvitsee oman Heurekan. Oppimiseen ja tieteeseen perustuva hauska kohde pohjaisi Turun vahvuuksille – siis korkeakouluille. Kohde voisi sijaita Kupittaan kampusalueella kätevästi juna-aseman tuntumassa. Se tarjoaisi opiskelijoille harjoittelu- ja työpaikkoja, sekä tutkijoille mahdollisuuksia popularisoida tiedettä. Turun ja lähikuntien koululaisille se olisi mitä mielenkiintoisin oppimisympäristö. Loma-aikoina siellä voisi järjestää tiedeleirejä ja arkena tiedesynttäreitä. Turku voisi nousta Itämeren mielenkiintoisimmaksi matkakohteeksi lapsille ja aihe kiinnostaisi varmasti myös vanhempia. Yritykset hyötyisivät tänne tulevista matkailutuloista.

Olen aina rakastanut Heurekaa. Sen pysyvät kohteet kuten planetaario ja rottakoripallo ovat aina olleet yhtä ihania, vaikka ikää on tullut. Olen käynyt myös aikuisena katsomassa monta vaihtuvaa näyttelyä ja vienyt myös sukulaislapsia katsomaan. Kaikki ovat viihtyneet ja oppineet uutta. Mieleenpainuvin on ehkä tähän mennessä ollut ihmiskehoa koskeva näyttely, jossa oli aitoja ruumiita ihmisiltä, jotka olivat ne tieteen käyttöön lahjoittaneet.

Vantaan tiedekeskus Heurekan juuret juontavat Helsingin yliopistoon ja maailmalla tiedekeskuksiin tutustuneisiin tieteilijöihin. Tiedekeskusprojektista syntyi tiedekeskussäätiö, jonka perustajajäseniä olivat Helsingin yliopisto, Teknillinen korkeakoulu, Tieteellisten seurain valtuuskunta ja Teollisuuden keskusliitto. Vantaa tarjoutui tiedekeskuksen isäntäkaupungiksi ja osittaiseksi maksajaksi vuonna 1984 sekä osoitti tiedekeskukselle paikan Tikkurilan eteläpuolelta sijaitsevalta tontilta (lähde).

Miksei sama olisi mahdollista täällä? Omalla turkulaisella viballa tietysti. Korkeakoulut ja elinkeinoelämän edustajat pystyisivät yhdessä Turun kaupungin kanssa takuulla vastaavaan – ellei parempaan. Kohteelle olisi tilausta matkailun lisäksi myös osaamisen näkökulmasta. Lapsissa syttyisi ilo ja into uuden oppimiseen ja täällä opiskelleet/opiskelevat saisivat loistavan paikan tehdä tiedettä tutuksi tavallisille perheille. Voittoa tavoittelematon säätiö tekisi myös hyvää ja voisi ottaa toimintansa kohteeksi etenkin tieteen ja koulutuksen rahallisen tukemisen. Miettikää miten paljon vaikkapa Linnanmäkeä pyörittävä Lasten Päivän Säätiö on pystynyt tukemaan toimintansa kohdetta, lastensuojelutyötä. Aika huikeaa, vai mitä!

#Turku #osaavaturku #rohkeaturku #takatalo2017