Janika Takatalo: Turvallisuus on perustarve

Maslow’n tarvehierarkiana tunnettu psykologinen teoria sen jo todistaa; turvallisuus kuuluu ihmisen perustarpeisiin heti hengissä säilymisen fyysisten välttämättömyyksien, kuten ruuan, juoman ja hengitysilman jälkeen. Jopa yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet tulevat vasta turvallisuuden tarpeen jälkeen.

Turvallisuus on ennen kaikkea tunne siitä, että vaaroja ja uhkia ei ole. Jokainen toki näkee turvallisuuden hieman eri tavoin. Toisille se on arjen turvallisuutta, sitä että kaduilla uskaltaa kulkea ja kotona ei tarvitse pelätä. Toisille turvallisuudesta tulee enemmän mieleen ulkopolitiikka ja sodan uhkan minimointi. Näistä kaikista muodostuu kokonaisturvallisuus, josta meidän tulee huolehtia parhaan kykymme mukaan, jotta ihmisillä on hyvä olla.

Listasin asioita, joita mielestäni turvallisuuspolitiikassa olisi tehtävänä:

  • Poliisin, syyttäjän ja tuomioistuinten resurssien on oltava riittävät rikosten tutkimiseksi ja järjestyksen turvaamiseksi koko Suomessa. Poliisin läsnäolo esimerkiksi lähiöissä lisää turvallisuuden tunnetta ja ehkäisee rikoksia.
  • Rangaistusten on vastattava kansalaisten oikeustajua. Kannatan etenkin heikompiin ja puolustuskyvyttömiin, kuten lapsiin, vanhuksiin ja eläimiin kohdistuvien rikosten rangaistusten ja rangaistuskäytäntöjen tiukentamista.
  • Seksuaali- ja hyväksikäyttörikosten kokonaisuusuudistus on toteutettava siten, että suostumuksen puutetta perusteena vahvistetaan. Lisäksi seksuaalista itsemäärämisoikeutta ja uhrin asemaa on vahvistettava. Sisäministeriö julkaisikin juuri 51 keinoa seksuaalirikosten ehkäisemiseksi, joita kannatan.
  • Suomi on edelleen väkivallan uhkan suhteen vahvasti jakautunut sukupuolten mukaan. Naiset kohtaavat väkivallan uhkaa kodeissaan ja työpaikoilla, miehet kaduilla ja muissa julkisissa tiloissa. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhrien mahdollisuuksia saada suojelua ja turvaa on vahvistettava lisäämällä turvakotipaikkojen määriä ja saatavuutta. Tarvitaan myös lisää matalan kynnyksen neuvontaa puhelimitse niin uhreille kuin väkivallan tekijöille kierteen katkaisemiseksi. Lisäksi sovittelusta on luovuttava lähisuhdeväkivaltaan liittyvissä rikoksissa.
  • Uudistetaan maanpuolustus 2030-luvulle mm. toteuttamalla ilma- ja merivoimien kalustohankinnat, laajentamalla kutsunnat koskemaan koko ikäluokkaa ja lisäämällä mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen. Huolehditaan maanpuolustustahdon säilymisestä korkealla tasolla.
  • Hyväksytään ja saatetaan voimaan tiedustelulait mahdollisimman nopeasti
  • Korvataan käytöstä poistuvat Hornet-hävittäjät täysimääräisenä (64 hävittäjää)
  • Parannetaan osaamista hybridisodankäynnissä ja informaatiovaikuttamisen tunnistamisessa.
  • Ehkäistään syrjäytymistä, yksinäisyyttä, kiusaamista ja mielenterveysongelmia. Jos ihminen ei näe edessään toivoa, se voi aiheuttaa monia negatiivisia lieveilmiöitä.
  • Lisätään ensiapu- ja varautumiskoulutusta, jotta jokainen suomalainen osaa toimia poikkeustilanteessa
  • Liitytään puolustusliitto Natoon mielellään yhdessä Ruotsin kanssa ja tiivistetään yhteistyötä muiden Pohjois- ja EU-maiden kanssa.
  • Pysäytetään ilmastonmuutos. Jos ilmasto lämpenee vielä tästä paljon, ilmastopakolaisuus lisääntyy merkittävästi ja se aiheuttaa Suomelle uhkan.

Mitkä ovat sinun turvallisuuden tunteesi kannalta tärkeitä asioita?