Valtuustoaloite: Turun julkaistava ostolaskunsa

Valtuustoaloite 27.1.2020

Turun julkaistava ostolaskunsa

Turku on ollut mukana laatimassa Kuutoskaupunkien ja Kuntaliiton ohjetta ostolaskujen julkistamisesta, mutta ei ole itse vielä julkistanut ostolaskujaan. Kahdestatoista suurimmasta kunnasta kaikki muut paitsi Turku julkaisevat vuosittain ostolaskudatan avoimena datana. Helsinki on julkaissut ostolaskutietonsa jo vuodesta 2014.

Ostolaskujen julkaisemisella tarkoitetaan sitä, että kaupunki julkaisee kaikki vuoden aikana tekemänsä ostokset avoimesti tutkittavaksi ja hyödynnettäväksi. Ostolaskujen avaaminen vahvistaa hallinnon läpinäkyvyyttä ja demokratiaa. Se myös lisää kustannustietoisuutta, sillä kuka tahansa asukkaasta virkahenkilöön pääsee näkemään, mihin kaupunki on käyttänyt verorahansa. Myös sovelluskehittäjät, opiskelijat, tutkijat, toimittajat ja kaikki muutkin kansalaiset voivat hyödyntää avointa dataa meidän kaikkien parhaaksi.

Ostolaskujen julkaisua on toivonut myös moni yrittäjä. Varsinais-Suomen yrittäjät ovat olleet kehittämässä handata.fi -verkkopalvelua, jossa jokaisella kunnalla on oma sivu. Siellä käyttäjä voi selata ja vertailla eri kuntien ostolasku- ja hankintatietoja. Sivustolla voi myös tutkia, kuinka paljon ja keneltä yksittäinen kunta on ostanut palveluja, aineita, tarvikkeita ja tavaroita, teettänyt urakoita tai paljonko se on maksanut erilaisia avustuksia. Tämä vahvistaa yrittäjyyttä avaamalla minkälaisia palveluja tai tarvikkeita kaupunki ostaa, eli minkälaisia yhteistyömahdollisuuksia kaupungissa voisi yrittäjille olla tarjolla. Palvelun avulla on myös paljastunut puutteita tai virheitä taloustiedoissa, jotka näin on saatu yhteistyöllä korjattua.

Me tämän valtuustoaloitteen allekirjoittajat vaadimme, että Turun on viipymättä alettava julkaisemaan ostolaskunsa sen itse yhdessä muiden kanssa laatimien ohjeiden mukaan.

Janika Takatalo valtuustoaloite ostolaskut