Valmistuneen puhe yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan publiikissa 15.6.

Vastavalmistuneen puhe publiikissa 15.6. / Janika Takatalo

Arvoisa varadekaani, professorit ja muu yliopiston henkilökunta, valmistuvat kanssaopiskelijat ja juhlayleisö. Ladies and gentleman.

Heti alkuun haluan kiittää. Kiittää siitä, että saamme viettää tänään Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan publiikkia ja valmistujaisiamme. Minulle sukuni ensimmäisenä maisterina, mikään tästä hienosta tutkinnosta ei ole itsestäänselvyys. Minulle merkitsee aivan valtavasti, että saan pitää tänään valmistuvien puhetta ja kiittää puolestamme koko yliopiston henkilökuntaa saamastamme opetuksesta ja ohjauksesta.

Saamme myös olla kiitollisia suomalaiselle yhteiskunnalle ja koulujärjestelmälle maailman parhaasta opintiestä. Olemme vielä sitä ikäluokkaa, joka PISA-tutkimustenkin mukaan oli jatkuvasti maailman kärkeä oppimistuloksissa ja jolle suuret ikäluokat ja vanhempamme rakensivat mahdollisuuden opiskella niin pitkälle, kuin omat rahkeet riittävät. Osalle opiskelut päättyvät hetkeksi tähän, vaikka elämä jatkuvaa oppimista onkin. Osa jatkaa vielä itseni tavoin tohtorin tutkintoon ja jotkut saivat senkin jo valmiiksi. Hyvässä yhteiskunnassa omia mahdollisuuksia ei määritä se, miten koulutettuun tai varakkaaseen perheeseen sattuu syntymään. Sellaista Suomea ja maailmaa haluan olla jatkossakin rakentamassa, jossa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa, mihin itse päättää pyrkiä ja jonka eteen on valmis tekemään töitä. Olemme kaikki tehneet töitä ollaksemme täällä tänään.

Nyt on oikeus iloita ja olla ylpeitä saavutuksistamme. Mitä maailmasta puuttuisikaan ilman meitä yhteiskuntatieteilijöitä, psykologeja ja logopedeja? Ainakin paljon yhteiskunnallista kriittisyyttä, vaalianalyyseja, erilaisia järjestöjä, ymmärtämystä ja auttamista. Osaamistamme tarvitaan niin kunnissa, valtiolla, yrityksissä kuin kolmannellakin sektorilla. Tiedekunnastamme valmistuu asiantuntijoita monelle eri alalle. Meitä kaikkia ajaa halu muuttaa ja parantaa maailmaa ja lähiympäristöämme omalta pieneltä osaltamme.

Monelle tämä valmistumisen päivä ei ole kuitenkaan pelkästään ilon ja onnen päivä. Mukaan sekoittuu myös huolta ja epävarmuutta. Työnhakua, muuttamista toiseen kaupunkiin tai maahan, pohdintaa siitä, kuka olen ja minne olen matkalla valmistumisen jälkeen. Itse olen rakentanut niin intensiivisesti kuluneet vuodet elämääni yhteiskunnallisen vaikuttamisen ympärille, että toisinaan pelkään sitä, mitä olisin ilman politiikkaa, ilman yhteiskuntatieteitä. Koko identiteettini, unelmani, opintojen kautta saadut ystävät ja opiskelijapolitiikasta löytynyt puolisokin ovat seurausta siitä, miten täysillä olen heittäytynyt kaikkeen siihen, mistä olen ollut innostunut.

Olen opiskellut politiikkaa, harrastanut politiikkaa ja tehnyt politiikkaa työkseni. Olen heittäytynyt politiikan maailmaan niin kokonaisvaltaisesti, että olin jopa kaksissa valtakunnallisissa vaaleissa tänä keväänä ehdolla. Mietin joskus, tulenko vielä haluamaan elämältäni jotain muuta? Mitä, jos en onnistu menestymään riittävästi politiikassa ja joudun tekemään jotain muuta? Samantapaisten ajatusten kanssa painii varmasti moni tuore maisteri. Tuliko panostettua opiskeluaikana oikeisiin asioihin? Saanko luoda tutkinnollani sellaisen uran, josta haaveilen? Saanko myöhemmin vaihtaa suuntaa ja muuttaa mieltä, jos siltä tuntuu?

Uskon, että vastaus on kyllä, mutta sen määrittää oma suhtautumisemme itseemme ja muihin. Opin tänä keväänä vaaleissa paljon toisten ihmisten kohtaamisesta. Olen kohdannut kymmeniä tuhansia ihmisiä viime kuukausien aikana. Kadulla vaaliesitteiden jakamisessa näkee elämän koko kirjon ja ihmisten erilaiset tavat suhtautua kanssakulkijoihin. On neutraaleja kohtaamisia tai vain vähän ikäviä, joissa toinen toteaa ei kiitos tai väärä puolue. On niitä joitain harvinaisia, joita aidosti kiinnostaa jäädä keskustelemaan teemoistasi (olivatkohan he yhteiskuntatieteilijöitä?). On niitä, jotka valitsevat ratkaisuksi kiertää kauempaa tai muuten ohittaa ilmekään värähtämättä, kuin et olisi olemassa. Sitten on valitettavasti paljon myös niitä, jotka saavat jotain iloa siitä, että pääsevät olemaan ilkeitä tai loukkaamaan jollain tavoin.

Negatiivisen palautteen vastaanottaminen kuuluu politiikkaan ja vaalityöhön. Olen miettinyt, että näillä loukkaamaan pyrkivillä ihmisillä on varmaan itsellä paha olla. Joskus ihmisen pahaa oloa auttaa jo se, että joku tuntematon kuuntelee. Eniten näissä tylymmissä kohtaamisissa harmitti kuitenkin ulkoisten ominaisuuksien perusteella tuomitseminen, varsinkin ominaisuuksien, joihin ei itse voi vaikuttaa. Usein sain kuulla olevani liian nuori, väärää sukupuolta tai jotain muuta vastaavaa.

Mieleen on jäänyt etenkin yksi vanhempi rouva torilla, jolle tarjosin esitettä ja yritin alkaa juttelemaan. Hän sanoi kuitenkin jo ensimmäisten sekuntien aikana, että ei hän ketään noin nuorta äänestä. Hän kuitenkin otti esitteen ja jatkoi matkaa. Jonkin ajan kuluttua hän tuli takaisin ja halusi pahoitella aikaisempaa käytöstään. Oli lukenut esitteen ja sanoi huomanneensa minun olevan jo valtiotieteiden maisteri, kaupunginvaltuutettu ja montaa muuta asiaa, joita hän arvosti. Hän pyysi anteeksi, että tuomitsi minut vain päällisin puolin ensin. Tämä kohtaaminen jäi mieleen siksi, että hän oli ainoa, jolla oli uskallusta palata ja muuttaa asennettaan.

Vaalien jälkeen netissä eteeni osui kuva, jossa mies pitelee sateenvarjoa kulkukoiralle jossain päin maailmaa. Kuvassa lukee: In a world where you can be anything, be kind. Maailmassa, jossa voit olla mitä vain, valitse olla lempeä. Tämä oli itselleni tärkeä ja mieleenpainuva oivallus keväästä, ja halusin sen jakaa siksi tänään teillekin. Meillä on joka päivä ja joka hetki valinta kohdata toinen ihmisenä ja kunnioittavasti, vaikka olisikin eri mieltä asioista tai itsellä olisi huono päivä. Lempeys, kiltteys ja empaattisuus ovat aivan liian vähän arvostettuja ja muistettuja ominaisuuksia, vaikka ne tekevät maailmasta ja arjesta kaikille paremman paikan. Empaattisuus ja lempeys sekä itseä että muita kohtaan on tärkeä ominaisuus niin työelämässä, kotona kuin vapaa-ajallakin. Kuvailemani tilanteet ovat varmasti tuttuja kaikille, jotka ovat esimerkiksi joskus tehneet jotain asiakaspalveluhenkistä tai myyntiin liittyvää työtä.

Nyt kun valmistumme hienoista korkeakoulututkinnoista ja meitä odottaa mitä todennäköisemmin hyvä tulevaisuus, toivon että tekin muistatte tästä puheesta tuon lauseen lempeydestä. After graduation, there will be nice and fine days ahead of us, but also times of stress, worry and tiredness. We are defined by how we deal with these problems and interact with other people. I hope you will remember this one sentence from my speech: In a world where you can be anything, be kind. Be kind to yourself and to others. We have a choice to make every day and every moment – how to treat other people. Will it be with respect and kindness or do we spread negative feelings? I hope it will be the former, because kindness is golden and it makes life a lot better for everyone.

I wish you all the best for the future and thank University of Turku one more time. Thank you!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *