Raitiotie – nyt on päätöksen aika

Raitiotie herättää Turussa paljon tunteita, eikä se ole ihme. Kyse ei ole pienestä hankkeesta eikä pikaisesta päätöksestä. Siksi asiasta pitää pystyä puhumaan rauhassa ja rehellisesti, myös niistä kysymyksistä ja huolista, joita monilla turkulaisilla aivan perustellusti on.

Yhtä rehellisesti on kuitenkin sanottava tämä: ratikan vaihtoehto ei ole ilmainen. Ei ole olemassa sellaista vaihtoehtoa, että Turku ei kasvaisi, ihmiset eivät liikkuisi tai infraa ei tarvitsisi korjata. Katuja, siltoja ja koko kaupunkirakennetta joudutaan joka tapauksessa laittamaan kuntoon. Todellinen kysymys on se, ohjaammeko kasvua hallitusti vai reagoimmeko siihen jälkijättöisesti.

Minäkään en kannata raitiotietä hinnalla millä hyvänsä. Juuri siksi päätökseen on syytä sitoa selkeät reunaehdot. Yksi niistä on valtion rahoitus. Raitiotiehankkeille on Suomessa mahdollista saada merkittävä osuus investoinnista valtion tukea, jopa noin kolmannes. Vastaavaa tukea kumipyöräratkaisuille ei ole samalla tavalla näköpiirissä.

Raitiotie on ennen kaikkea pitkän aikavälin investointi. Sen vaikutuksia ei pidä arvioida vain kustannuksia laskemalla, vaan tarkastelemalla sitä, mitä ratikan ympärille syntyy. Uusia asuntoja, työpaikkoja ja yrityksiä, ja sitä kautta myös verotuloja. Tampereella ratikan vaikutusalueilta kaupunki on jo saanut satoja miljoonia euroja maankäyttötuloja, ja tulevien vuosikymmenten tulot ylittävät selvästi itse investoinnin. Sama ilmiö on nähty muissa raitiotiekaupungeissa. Turku ei ole tässä suhteessa poikkeus.

Siksi tekemättä jättäminen ei ole säästöä, vaan tulonmenetys.

Ratikassa ei lopulta ole kyse pelkistä kiskoista tai vaunuista. Kyse on arjesta. Siitä, kuinka helposti ihmiset pääsevät töihin, opiskelemaan, harrastuksiin ja tapaamaan toisiaan. Kaikki eivät halua elää kaupungissa, jossa auto on pakollinen selviytymisväline. Tämä ei silti ole joukkoliikenteen ja yksityisautoilun välinen taistelu. Päinvastoin. Mitä useampi liikkuu joukkoliikenteellä, sitä vähemmän ruuhkaa on muilla tienkäyttäjillä.

Kupittaan ja Tiedepuiston alueella markkinat ovat jo näyttäneet suuntaa. Investoinnit ja kiinteistökaupat keskittyvät ratikkakäytävälle. Syy on yksinkertainen: markkinat reagoivat pysyvyyteen. Ne eivät perustu kokeiluihin, vaan ennustettavuuteen.

Jotkut väittävät, että vastaavat hyödyt voitaisiin saavuttaa myös superbussilla. Selvitykset eivät kuitenkaan tue tätä. Myös superbussi maksaa, mutta sen vaikutukset kaupunkikehitykseen ovat selvästi rajallisemmat. Lisäksi bussiratkaisu ei pitkällä aikavälillä olisi riittävä, vaan joka tapauksessa välivaihe ennen raiteita. Tässä kohdin on syytä kysyä, rakennammeko ensin väliaikaista vai teemme kerralla ratkaisun, joka kestää.

Turku on korkeakoulukaupunki. Jopa joka neljäs turkulainen on opiskelija. Nuoret, opiskelijat ja osaajat seuraavat tarkasti sitä, millaisia päätöksiä kaupungeissa tehdään. He vertaavat paikkoja keskenään: missä on töitä, missä arki toimii ja minne tulevaisuutensa kannattaa rakentaa. Kaupunkien välinen kilpailu ei ole abstrakti ajatus, vaan todellisuutta.

Myös pysähtyminen on päätös. Jos raitiotietä ei nyt päätetä edistää, edessä on vuosien uusi kierros selvityksiä ja vääntöä. Tämä hanke on jo nyt ollut tarkastelussa pidempään kuin mikään muu Turun historiassa.

Hyvä kaupunki ei synny sillä, että vältetään kaikki riskit. Se syntyy harkituista päätöksistä, joilla on suunta. Joskus perinteikkäänkin kaupungin historia muuttaa suuntaa yhden päätöksen myötä. Tämä on yksi niistä hetkistä.

Rakennammeko Turkua rohkeasti seuraavaa sukupolvea varten?