Eduskuntavaaliehdokas Janika Takatalo Kokoomus Turku

Ääni tulevaisuudelle – Vaalit 2019

Suunta tulevaisuudelle Suomessa ja Euroopassa asetetaan supervaalivuonna 2019, sillä keväällä käydään ainakin eduskunta- ja europarlamenttivaalit. Maailma muuttuu kiihtyvällä vauhdilla ja valittavien päättäjien on esimerkiksi kyettävä tekemään päätöksiä, jotka koskevat teknologiaa jota ei vielä ole keksitty ja ammatteja joita ei vielä ole olemassakaan. Samaan aikaan talouden ja teknologian murroksen kanssa meitä haastaa koko ihmiskunnan suurin uhka – ilmastonmuutos. Vain korkean osaamisen avulla voimme löytää vastauksia tulevaisuuden kannalta olennaisimpiin kysymyksiin.

Olen mukana politiikassa rakentaakseni vahvaan talouteen, sivistykseen, tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin ja kestävään kehitykseen pohjaavaa yhteiskuntaa. Olen toiminut sinnikkäästi yhteisten asioiden eteen jo kymmenisen vuotta. Tällä hetkellä olen mm. Turun kaupunginvaltuutettu, Varsinais-Suomen maakuntavaltuutettu ja Kokoomuksen puoluehallituksen jäsen. Olen tehnyt koulutus- ja sivistyspolitiikkaa työkseni niin ylioppilaskunnassa kuin opetusministerin avustajanakin.

Tahdon toimia uuden sukupolven äänenä. Ymmärrän suuria muutostrendejä, ja mitä ne vaativat päätöksentekijöiltä. Tiedän, miten asioihin voi ja pitää vaikuttaa. Olen pitkäjänteisesti hankkinut koulutusta ja kokemusta, joista on päätöksentekijälle hyötyä. Tämä on intohimoni ja olen valmis laittamaan itseni rohkeasti ja täysillä likoon. Olen lähdössä tekemään #Takatalo2019 -superkampanjaa, joka kattaa kevään eduskunta- ja eurovaalit. Arvot ja asiat, joita ajan, ovat sellaisia, joita täytyy edistää sekä Suomen että Euroopan tasolla. Vaaleissa ratkaistaan, missä pääsen näitä asioita edistämään. Olen vahvasti tulevaisuuden puolella ja ääni minulle onkin ääni tulevaisuudelle.

Näin isoa projektia ei tehdä yksin ja onneksi mukana on jo suuri joukko ihmisiä. Mukaan menoon kuitenkin mahtuu, ja toivon että sinäkin innostut mukaan tälle rohkealle ja varmasti ikimuistoiselle matkalle!

Yhteystiedot ja kampanjaan mukaan ilmoittautuminen: janikatakatalo.fi/tulemukaan

Innostunein terveisin,
Janika