Teot ovat kauneinta puhetta osa 3: valaistus

Viime syksynä pimeän vuodenajan koittaessa nostin aktiivisesti esille huonosta valaistuksesta aiheutuvaa turvattomuuden tunnetta. Koiran kanssa lenkkeilystä ei oikein voinut iltaisin nauttia, kun pimeys tuli aina vain aikaisemmin ja läpitunkevammin. Turun Sanomiin kirjoittamassani kolumnissa myös mainitsin, miten ystäväni kulkee aina kotimatkansa yo-kylään hätänumero kännykän näytölle valmiiksi valittuna.

Itse en ole ylioppilaskylässä suurempia turvallisuusuhkia havainnut – yleensä täällä on oikein rauhallista. Kyse onkin turvallisuuden tunteesta, joka on monen tekijän summa. Yksi ehdoton on valaistus. Toinen on yleinen pakkojen siistinä pitäminen. Kolmas on yhteisöllisyys ja sosiaalisten ongelmien ennnaltaehkäisy. Näiden kunnossa pitäminen paitsi lisää turvallisuuden tunnetta, myös aidosti estää rikoksia.

Lehtiin kirjoittelun lisäksi nostin asiaa esille Turun yliopiston ylioppilaskunnan ja Turun ylioppilaskyläsäätiön suuntaan. Ensiksi mainitun hallituksessa toimin vuonna 2015, jälkimmäisen hallituksessa olen toiminut vuodesta 2016 lähtien. Minulla on siis niihin hyvät suhteet ja nostan molemmilla foorumeilla ahkerasti esiin asioita, joita voisi mielestäni edistää.

Vajaa kuukausi kirjoitteluni jälkeen Ylioppilaskylässä päätettiin uusia valaistus. Länsipuolen valot uusittiin marras-joulukuussa ja itäpuolen tammi-helmikuussa. Vanhojen ja osin rikkinäisten lamppujen tilalle laitettiin upouudet LED-valaisimet jokaiseen lyhtypylvääseen. Yhteensä lamppuja vaihdettiin 290 kpl. LED-valaistus on paitsi tehokkaampaa, eli valaisee paremmin, myös energiaa säästävää. Vuositasolla uudistus säästää sähköä 60 Ylioppilaskylän asunnon verran.

Jatkossa haluan kaupungissa aina valojen uusimisen yhteydessä mieluiten käyttöön LED-valaistusta. Olen myös puhunut älyvalojen kokeilemisesta, jolloin niitä voidaan säätää tarpeen mukaan etänä esimerkiksi käytön mukaan ja näin säästää vielä enemmän energiaa ja lisätä käyttömukavuutta. Turvallinen kaupunkitila kuuluu jokaiselle. Kenenkään ei tule joutua rajoittamaan elämää tällaisten pelkojen takia, sillä asialle voidaan myös tehdä jotain

#tekoja #turku #takatalo2017 #rohkeaturku #kestäväturku

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijan+kolumni/2972795/Turvallisempi+Turku+valaistusta+++ja+yhteenkuuluvuutta+lisaamalla