Janikan puhe Nuori2019 -kutsuvierastilaisuudessa

Minulla oli ilo vastaanottaa kaupungintalolla vieraita eilen yhdessä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Katteluksen kanssa. Turkuun on kokoontunut Suomen nuorisotyötä tekevät tahot ja sain pitää tilaisuudessa puheen nuorisolautakunnan puheenjohtajana. Tässä se on!

Puhe 27.3.2019 – Nuori2019

Arvoisat kutsuvieraat!

On ilo toivottaa teidät tervetulleeksi Turkuun, jossa yhtenä harvoista kaupungeista on oma nuorisolautakunta. Meillä Turussa on nuorisotyöllä todella vahva asema ja juuret syvällä. Kaupunki on tuottanut nuorisopalveluja jo vuodesta 1946 ja työpajatoimintaakin on ollut jo yli 30 vuotta, nuorisotiedotusta 15 vuotta ja etsivää nuorisotyötä yli 10 vuotta.

Turussa on rohkeasti kokeiltu erilaisia nuorisotyön muotoja. Meillä esimerkiksi musiikkitoiminta aina ollut vahvaa ja vedämme valtakunnallista Rock Academy –hanketta, jota opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa. Myös Turku Game Academy on nostanut e-urheilun asemaa Turussa ja saanut siitä Allianssin myöntämän tunnustuspalkinnon.

Turussa nuorisotyötä tehdään laajasti, nuorimmat asiakkaat ovat nollavuotiaita lasten kulttuurikeskus Seikkailupuistossa ja vanhimmat ovat alle 29-vuotiaita, esim.  nuorten työpajoilla, etsivässä työssä ja skeittihalli Cubessa. Meillä on rakenteilla myös useita monitoimitiloja, jotka tuovat nuorisotyöhön mahdollisuuden uudenlaiseen yhteistyöhön mm. kirjastojen ja koulujen kanssa. Turussa on paljon mahdollisuuksia tehdä nuorisotyötä!

Jotta ei menisi pelkäksi kehumiseksi, haluan nostaa myös muutamia huolenaiheita. Myös Turussa riittää töitä syrjäytymisen ja alueellisen eriytymisen ehkäisemiseksi. Turun kaupungin ja Me-säätiön viime syksynä julkistamien laskelmien mukaan Turussa on 2 739 syrjään jäänyttä 15–29-vuotiasta nuorta. Alueellinen eriytyminen on Turussa selkeästi havaittava ilmiö, joka näkyy mm. eroina asukkaiden hyvinvoinnissa ja turvallisuuden tunteessa sekä kaupungin vetovoimassa. Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi tammikuussa mittavan ohjelman syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Toimenpiteissä hyödynnetään kohderyhmään ja asuinalueisiin liittyviä mittareita, data-analytiikkaa ja tutkimustuloksia.


Loppuun vielä muutama sana kevään vaaleista ja demokratiasta. Demokratian tulevaisuus on puhututtanut monia tänä vaalien superkeväänä. Monet pelkäävät, miten poliittisen osallistumisen käy tässä ilmapiirissä. Moni kansalainen on menettänyt uskonsa politiikan kykyyn ratkaista ongelmia. Näemme vaalivideoita, jossa epäsuorasti kannustetaan jopa poliittiseen väkivaltaan. Ehdokkaita ahdistellaan ja nuoret kokevat voimattomuutta vaikuttaa Suomen ja maailman tulevaan suuntaan. Vaikka politiikka kiinnostaa, vanhat osallistumisen tavat eivät innosta eikä omalla äänellä uskota olevan yhtä paljon merkitystä kuin ennen. Allianssi on tehnyt hyvää työtä nuorten äänestämisaktiivisuuden ja osallisuuden edistämisen eteen. Nuorisovaalit, nuorten vaalikone ja kirjeet ensimmäistä kertaa äänestäville ovat aivan loistojuttuja, joilla toivottavasti on merkitystä nuorten poliittiseen osallistumiseen.

Myös me täällä Turussa olemme yrittäneet kokeilla uusia tapoja antaa demokratiakasvatusta ja kokemusta vaikuttamisesta. Nuorisotaloillamme on käytössä osallistuva budjetointi, joka avaa nuorille mahdollisuuden olla vaikuttamassa oman ympäristönsä toimintaan ja kehittämiseen. Nuorisovaltuusto on saanut vihdoin edustukset lautakuntiin ja kaupunginvaltuusto on nuorentunut. Minäkään en varmasti olisi tässä, jos en olisi kymmenen vuotta sitten lähtenyt nuorisovaltuustotoimintaan ja sen jälkeen saanut kokeilla siipiäni erilaisissa nuorisojärjestöissä edeten kohti isompia saappaita. Turussa kaupunginhallitusta johtaa alle 30-vuotias ja myös valtuustoryhmissä ja lautakunnissa valtaa on annettu nuorille. Olen tästä iloinen ja ylpeä.

Olen myös iloinen ja ylpeä siitä, että Nuori2019 -päivät järjestetään tänä vuonna juuri Turussa. On ollut mahtavaa tehdä Allianssin kanssa yhteistyötä ja toivon kaikkien viihtyvän päivillä Turussa ja palaavan tänne vielä pian uudestaankin. Nauttikaa illasta ja nuorisomyönteisestä Turusta!

Kokoomus, #Takatalo2019, eduskuntavaalit 2019, nuoret, nuori, Nuori2019, Turku, Varsinais-Suomi, osaaminen, #äänitulevaisuudelle, koulutus, ympäristö, ilmastonmuutos, yrittäjyys
Janika Takatalon puhe Nuori2019 -kutsuvierastilaisuudessa

Nuoret mukaan -vaalipaneelissa 23.3.

Varsinais-Suomen kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas ja kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Janika Takatalo osallistuu Nuoret mukaan -vaalipaneeliin Turun Aureliassa (Aurakatu 18) lauantaina 23.3. klo 13-14.

Nuori Ääni 2.0 on nuorille suunnattu tapahtuma, jossa innostutaan vaikuttamisesta erilaisten työpajojen ja inspiroivien puhujien kautta.

Tapahtuma on kaikille avoin ja syrjinnästä vapaa. Tapahtuman järjestävät Suomen Partiolaisten y-traineet

 

Tästä mukaan Janikan vaalitiimiin: https://www.janikatakatalo.fi/tulemukaan/

Nuori ääni 2.0, Nuoret mukaan -vaalipaneeli, Ask me anything, vaalipaneeli, paneelikeskustelu, eduskuntavaalit2019, #Takatalo2019, Turku, Turun yliopisto, TYY, Turun ammattikorkeakoulu, Turun AMK, Turku-sali, Salo, Vaalit 2019, Eduskuntavaaliehdokas, Partiolaiset, Suomen partiolaiset, Lounais-suomen partiopiiri