Hyvinvointi: kestävä Turku

 

 

Turku on ainutlaatuinen kaupunki saaristomeren rannalla. Luonnonsuojelu ja ympäristövastuu edellyttävät kaupungilta kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja kaikilla päätöksenteon osa-alueilla. Haluamme kaupungin säilyvän kauniina ja hyvinvoivana vielä seuraavillekin sukupolville.

Turku on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2040 mennessä, jolloin kasvihuonekaasupäästöjen on oltava pienemmät kuin vuotuiset hiilinielut. Tavoite on kunnianhimoinen, ja siihen päästään vain sitoutuneella päätöksenteolla. Energiaratkaisut ja liikkumisjärjestelmät ovat avainasemassa kaupungin ympäristötavoitteiden saavuttamisessa.

Kestävä Turku on myös paljon muuta kuin järkivihreyttä. Kestävä Turku huolehtii taloudestaan vastuullisesti sekä panostaa asukkaiden hyvinvointiin ennaltaehkäisevästi. Erityisen tärkeänä koen nuorten syrjäytymisen ehkäisyn. Kaikki toimet, joilla voidaan saada lisättyä osallisuutta ja merkityksellisyyden kokemusta ovat tärkeitä. Usein tulee myös edullisemmaksi panostaa ongelmien ehkäisyyn etukäteen kuin tehdä korjaavia toimenpiteitä myöhemmin.

Kestävä Turku linkittyy vahvasti myös vapaa-aikaan: virkistäytymiseen kaupungin viheralueilla, meriaktiviteettien harrastamiseen vastuullisesti ja liikuntaan joka luo hyvinvointia. Koiranomistajana tunnen myös lemmikkien vahvan vaikutuksen omistajiensa hyvinvointiin. Panostetaan siis siihen, että Turku on myös eläimille ja heidän omistajilleen mahdollisimman ystävällismielinen paikka. Hyvinvointi on lisäksi sitä, että on turvallinen olo. Ajan turvallisempaa Turkua meille kaikille esimerkiksi fiksua valaistusta lisäämällä ja eri asuinalueiden eriytymistä ehkäisemisellä.

 

Tavoitteeni kestävän Turun mahdollistamiseksi:

 

Järkivihreä politiikka

  • Kaupunkipyörät käyttöön Turussa Föli-kortilla. Myös sähköavusteisia pyöriä.
  • Pyörät ja autot erotettava toisistaan. Paras malli on kevyen liikenteen “highwayt”, jossa eri suntaan kulkeva liikenne on omilla kaistoillaan.
  • Lisätään hiilinieluja kaupunkiin. Perinteisten viheralueiden lisäksi myös viherkattoja ja erilaisia siltoja, joissa paljon kasvillisuutta.
  • Julkinen liikenne kokonaan sähköiseksi ja siirtymävaiheessa biodieselin käyttö.
  • Kannustetaan jakamistalouden eri muotoihin kuten yhteiskäyttöautoihin. Näille voisi varata erikseen parkkitilaa esimerkiksi juna-asemien läheltä.
  • Otetaan älyliikenteen ja bigdatan mahdollisuudet käyttöön uusia liikennejärjestelyjä suunniteltaessa. Tällöin liikennereitit osaavat automaattisesti ohjautua uudelleen ruuhkan välttämiseksi.

Mielekäs vapaa-aika

  • Jokaiselle lapselle mahdollisuus vähintään yhteen mieleiseen harrastukseen. Harrastukset ehkäisevät syrjäytymistä tehokkaasti. Kaupunki voi vaikuttaa harrastustakuun toteutumiseen esimerkiksi tuomalla kerhotoimintaa koulujen iltapäiviin ja tarjoamalla lasten harrastustilat yhdistyksille maksutta.
  • Ulkokuntoilualueita erilaisiin tarpeisiin: tosiurheilijoille, iäkkäämmille tai vaikka näkövammaisille lapsille. Julkisten rakennusten kuten koulujen pihojen kannustettava liikkumaan
  • Lemmikkien vaikutus ihmisten hyvinvointiin on otettava tosissaan. Tuetaan esimerkiksi hevos- ja koiraharrastusten tarpeita. Myös kotikoirien kanssa touhuaminen kaupunkiympäristössä tehtävä innostavaksi ja turvalliseksi.
  • Turkuun kannattaa tulla viihtymään myös kauempaa. Pidetään reitit houkuttelevina niin lentokentän kuin muidenkin kulkumuotojen suhteen. Lisätään vetonauloja ja markkinoidaan paremmin olemassaolevaa.

Turvallinen olo

  • Hyvinvoinnin tärkeä osatekijä on turvallinen kaupunki. Lisätään älykästä valaistusta (automaattisesti ohjautuvat LED-lamput), yöbussiliikennettä ja yleistä siisteyttä.
  • Huolehditaan siitä, että asuinalueet eivät eriydy ja koulujen tasoerot eivät kasva.
  • Panostetaan ennaltaehkäiseviin toimiin nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä. Ohjaamot ovat todettu hyviksi yhden luukun palveluiksi ja niiden resursseista tulee huolehtia. Myös etsivä nuorisotyö on hyvästä. Lisäksi nuorisotakuun toteutumisesta Turussa on huolehdittava. Kaikille nuorille täytyy peruskoulun jälkeen löytyä opiskelu-, työ- tai kuntoutuspaikka.