Kuuluuko eläinten ääni uudessa eduskunnassa ja Euroopan parlamentissa?

Julkaistu myös Verkkouutisten blogissa 17.4.

Pitkään valmisteltu uusi laki eläinten hyvinvoinnista kaatui hallituksen myötä viime eduskunnan loppumetreillä. Esityksessä oli paljon hyvää, kuten jalostukseen liittyvät tiukennukset, koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti sekä nisäkkäiden ja lintujen jatkuva vedensaanti. Toisaalta monta kiistakysymystä jäi ratkaisematta, kuten turkistarhauksen tulevaisuus, parsinavetat, kissojen tunnistusmerkintä ja eläinten itseisarvon tunnustaminen.

Tulevissa hallitusneuvotteluissa myös eläinten äänen on kuuluttava. Eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen eteen tehty asiantuntijatyö ei saa valua hukkaan, vaan sen parhaat edistysaskeleet on vietävä maaliin. Lisäksi tulee miettiä kunnianhimoisemmin uusia avauksia. Yksi eläinten ystävien valonpilkahdus viime vuodelta oli, kun Helsingissä aloitti eläinsuojelurikoksiin erikoistunut poliisin tutkintaryhmä. Vastaavaa toimintaa tarvitaan koko maahan. Parhaimmillaan viranomaisten resursseja voidaan säästää tehostuneen toiminnan myötä, kun eläinsuojelutapaukset keskitetään niihin erikoistuneille poliiseille.

Eläinten oikeuksien, ympäristön ja ihmisten terveyden kannalta myös kotimaisen kasvisruuan kulutuksen edistäminen on entistä tärkeämpää. Maataloustukia tulee suunnata voimakkaammin kotimaisen kasvisproteiinin tuotantoon, jossa näen valtavan vientipotentiaalin. Suomella on hyvä maine luotettavan ja puhtaan ruoan tuottajana, ja kysyntä tällaisille tuotteille on maailmalla kasvussa. Myös suomalaiset tarvitsevat puhdasta lähiruokaa ja tämän valitseminen etenkin julkisissa hankinnoissa on tärkeää.

Nurkan takana odottavat eurovaalit ovat myös eläinten kannalta tärkeät. Euroopan parlamentin on aloitteissa, lakiesityksissä ja päätöksissään otettava huomioon eläinten hyvinvointi laaja-alaisesti. Eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön tehokas toimeenpano ja soveltaminen jäsenmaissa on myös varmistettava ja puitelain avulla voidaan taata hyvinvoinnin vähimmäistaso kaikissa jäsenmaissa. Nykyisellään eläimiä koskeva lainsäädäntö on unionissa hajanaista ja tähän voisi auttaa eläinten hyvinvoinnin asettaminen yhden komissaarin alaiseksi tehtäväksi.

Erityisen huolissani olen laittoman lemmikkikaupan paisumisesta verkossa EU:n alueella. Esimerkiksi laittoman koirakaupan arvo on jo yli miljardi ja myös kissojen myynti verkossa on kasvussa. Lemmikkien myynti netissä vaarantaa niiden hyvinvoinnin ja terveyden ja lisäksi se altistaa myös ihmiset tartuntataudeille. Laiton kauppa heikentää kuluttajien oikeuksia ja sisämarkkinoiden tehokkuutta epäreilun kilpailun ja veronkierron myötä. Jokaisen jäsenmaan tulisi asettaa minimivaatimukset koirien ja kissojen tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä. Lisäksi EU:n tulisi yhtenäistää tietokantoja niin, että eläimen tunnistetiedot on mahdollista selvittää missä tahansa jäsenmaassa. Jäljitettävyyden avulla voidaan hillitä laitonta kauppaa, saattaa väärintekijät vastuuseen ja palauttaa lemmikit helpommin oikeille omistajilleen.

Kokoomus, eläinten, #Takatalo2019, eurovaalit 2019, kokoomuksen eurovaaliehdokas, eläintein oikeudet, eläinsuojelulaki

#Tavattavissa Salon torilla 13.4.

Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Janika Takatalo tavattavissa Salon torilla lauantaina 13.4. klo 10-11.

Äänestetään Janika Salon ääneksi valtakunnanpolitiikkaan!

Kokoomus, Salon tori, eduskuntavaalit 2019, eduskuntavaaliehdokas Salosta, Salon kokoomus, Varsinais-Suomi, Salo, Salon torilla, Liikenne, ympäristö, koulutus, osaaminen, talous

#Tavattavissa VS-Kokoomusnuorten uusien illassa 5.4.

Tule tapaamaan Varsinais-Suomen kokoomuksen nuorinta eduskuntavaaliehdokasta, Janika Takataloa, Varsinais-Suomen kokoomusnuorten uusien iltaan.

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret järjestää perjantaina 5.4. klo 19.00 alkaen Uusien saunaillan, joka on suunnattu erityisesti hiljattain jäseneksi liittyneille ja toiminnastamme kiinnostuneille. Illan aikana tutustutaan Kokoomusnuorten toimintaan saunomisen ja muun rennon illanvieton lomassa sekä tietysti fiilistellään eduskuntavaaleja.

Tervetuloa!

Varsinais-Suomen kokoomusnuoret, uusien saunailta, uusien ilta, uusien illassa, varsinais-suomen kokoomusnuorten, kokoomusnuorten, Salon tori, Salo, Kokoomus, Assarin Ullakon edustalla, Unica, Opiskelijaravintola, TYY, Turun yliopisto, Turun AMK, Varsinais-Suomi, Eduskuntavaalit 2019, #Takatalo2019, Salo, Turku

#Tavattavissa Turun vaalikadulla 5.4. klo 13-15

Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas Janika Takatalo on tavattavissa Turun vaalikadulla perjantaina 5.4. klo 13-15.

Tule juomaan kuppi kahvia ja keskustelemaan vaikka tunnin junasta tai hoitajamitoituksesta!

Turun vaalikadulla, Salon Torilla, Salo, Eduskuntavaalit, eduskuntavaaliehdokas, Naistenpäivä 2019, Turun kävelykatu, Turku, Varsinais-Suomi, Salo, kaupunginvaltuutettu, VTM, Raisio, #tavattavissa

Ilmastopaneelissa Turun yliopistolla 5.4.

Turun koulujen yhdeksäsluokkalaiset ja lukiolaiset ovat esittäneet huolensa ilmastonmuutoksesta. Kokoomuksen sinivihrein eduskuntavaaliehdokas Janika Takatalo osallistuu perjantaina 5.4. klo 17-18:30 Turun yliopistolla järjestettävään ilmastopaneeliin.

Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa kuuntelemaan!

Janika Takatalo, uusi ehdokas eduskuntaan, Salon kokoomus, Salo, Teijo, Teijon kansallispuisto, Luontoretki Teijon kansallispuistoon, #Takatalo2019, Varsinais-Suomi, Ilmastopaneelissa, Turun yliopistolla