Kuntavaalit 2025 Turku

Janika Takatalo - kuntavaaliteemat 2025

"Tulevalla kaudella on tärkeää keskittyä Turun kasvuun. Tänne muuttaa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä aivan valtavasti väkeä ja sillä on paljonkin väliä, miten tuo kasvu toteutuu. Onko päiväkoti- ja kouluverkko tarpeita palveleva? Miten estetään keskustan ruuhkautuminen? Onnistutaanko maahanmuuttajien kotoutumisessa ja alueiden välisen eriytymisen ehkäisyssä? Onko täällä hauskaa vapaa-aikaa ja monipuolisesti harrastuksia? Entä yrittäjäystävällisyyttä ja sitä kautta työpaikkoja? Syntyykö tänne lapsia ja muuttaako perheitä? Minun Turku on lapsiin ja nuoriin panostava ympäristöystävällinen sivistyskaupunki."

Turku on kotikaupunkimme, jossa arjen tulee olla sujuvaa ja mukavaa. Meillä jokaisella on lisäksi unelmia, jotka liittyvät jollain tapaa kotiin, koulutukseen, työhön ja vapaa-aikaan. Kaupungin on oltava paikka, jossa nämä unelmat tehdään mahdolliseksi. Turun on siis ennen kaikkea oltava mahdollistaja.

Soteuudistuksen myötä kuntien tehtävät liittyvät etenkin sivistykseen ja elinvoimaan. Suurin osa budjetista tullaa käyttämään siis mm. koulutukseen, kulttuuriin, liikuntaan ja elinvoimaisuuteen. Hyvä kunta panostaa lapsiin ja nuoriin – siis tulevaisuuteen. Se myös luo edellytykset työpaikkojen syntymiselle ja hoitaa talouttaan viisaasti. Se huolehtii asukkaidensa hyvinvoinnista, kehittyy rohkeasti sekä muistaa ympäristövastuunsa tuleville sukupolville. 

Turun kaupunki täyttää 800 vuotta vuonna 2029. Haluan kaupungin olevan silloin vielä viihtyisämpi, ympäristöystävällisempi, kansainvälisempi ja kilpailukykyisempi. Minun Turku on lapsiin ja nuoriin panostava ympäristöystävällinen sivistyskaupunki, jolla on vahva veto- ja pitovoima. Olen kuluneilla kahdella valtuustokaudella osoittanut olevani aktiivinen ja aikaansaava. Haluan jatkaa tällä polulla työtä meidän kaikkien arjen kehittämiseksi kolmannelle kaudelle ja siihen toivon tukeasi!

Seuraavilla keinoilla huolehtisin Turun kasvusta sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävästi:

Talous & työpaikat

Vahva talous on se perusta, jolle kaikki muu hyvä ja tarpeellinen yhteiskunnassa voidaan rakentaa. Kaupungin elinvoima lähtee paikallisista yrityksistä ja toimijoista - ihmisten aktiivisuuteen tulee kannustaa ja toiminnan esteitä purkaa. Näin syntyy myös uusia työpaikkoja, jotka ovat elinehto kaupungin veto- ja pitovoimalle. Meillä ei ole varaa nykyisenkaltaiseen aivovuotoon, jossa valmistuneet opiskelijat pakkaavat tavaransa ja muuttavat pois valmistumisen jälkeen. On tutkittua, että moni heistä haluaisi jäädä, jos vain oman alan työpaikkoja olisi enemmän. Tämän olen omassa tuttavapiirissänikin nähnyt liian monta kertaa. Siksi on niin tärkeää houkutella yrityksiä ja investointeja Turkuun ja tehdä yhteistyötä korkeakoulujen ja elinkeinoelämän välillä.

Yksi tekijä kaupungin vetovoimassa ja kilpailukyvyssä on verotus, jonka tulee olla maltillisella tasolla. Tavoitteena tulee olla, että kunnallisveroa ei jouduta kiristämään. Päinvastoin unelmana olisi joskus päästä jopa nykyistä matalampaan verotasoon, jolloin kuntalaisten käteen jäisi enemmän heidän oman työnsä hedelmiä paikallisesti kulutettavaksi. 

Koulutus & sivistys

Turku on perinteinen sivistyskaupunki, jonne perustettiin ensimmäinen koulu jo 1280-luvulla ja jossa sai syntynsä myös Suomen ensimmäinen yliopisto. Koulutus ja osaaminen on kaikkien mahdollisuuksiemme perusta. Haluan, että Turussa saa parasta mahdollista koulutusta aina varhaiskasvatuksesta tohtorin tutkintoon asti. Turun tulee myös olla Suomen paras opiskelijakaupunki, jossa voi viettää ikimuistoista nuoruutta.

Jokaisen tulee voida luottaa siihen, että kodin läheltä löytyy sopiva varhaiskasvatuksen tai perusopetuksen paikka lapselle. Minulle tärkeää on sopivan pienet ryhmäkoot. Vastustan jättipäiväkotikehitystä ja liian suuria oppilaitoksia, johon yksilö hukkuu massaan. Lasten tulee kouluissamme saada tasa-arvoista, mutta heidän yksilölliset tarpeensa ja harrastuneisuutensa huomioivaa opetusta. Erityistä tukea tarvitseville on oltava tarjolla oikea-aikaista apua. Meidän tulee tukea erikoisluokkatoimintaa, kuten kieliluokkia. Lasten tulevaisuus on yhä kansainvälisempi ja on tärkeää, että kaikille on tarjolla laaja valikoima kieltenopetusta jo alaluokilta lähtien. Toisella asteella ja korkea-asteella on tärkeää, että jokaiselle löytyy sopiva ja mieluinen ala. Opiskelijoista tulee pitää hyvää huolta ja heitä ei saa jättää yksin esimerkiksi kiusaamisen tai mielenterveysongelmien kanssa.

Sivistys on paljon muutakin kuin koulusivistystä. Haluan, että Turku tunnetaan jatkossakin kulttuurikaupunkina laadukkaista museoistaan, teatteristaan, orkesteristaan ja toimivista kirjastopalveluista.

Ympäristö, liikenne & kaavoitus

Turku on ainutlaatuinen kaupunki saaristomeren rannalla. Luonnonsuojelu ja ympäristövastuu edellyttävät kaupungilta kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja kaikilla päätöksenteon osa-alueilla. Haluan kaupungin säilyvän kauniina ja hyvinvoivana vielä seuraavillekin sukupolville. Turun tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä ja haluan olla varmistamassa, että tämä tapahtuu. Kaupungin virkistysalueet ja luontoreitit ovat asukkaille tärkeitä hengähdyspaikkoja, joiden kunnossapidosta tulee huolehtia. Saaristoa, vesistöä ja eläimiä on suojeltava aktiivisesti, mikä tarkoittaa esimerkiksi valuma-alueiden tilkitsemistä ja resursseja eläinvalvontaan.

Liikenne, maankäyttö ja energiapolitiikka kytkeytyvät tiiviisti ympäristönäkökulmaan. On huolehdittava investoinneista julkiseen liikenteeseen, sillä esimerkiksi raitiovaunun kyytiin mahtuu moninkertainen määrä ihmisiä autoon tai bussiin verrattuna. En kuitenkaan halua asettaa mitään kulkumuotoa toisiaan vastaan. Turussa tulee olla mahdollista liikkua sujuvasti ja turvallisesti niin jalan, pyörällä, busseilla kuin henkilöautoillakin. Ympäristön kannalta on hyvä, että teknologia kehittyy ja esimerkiksi sähköautoja ja -busseja otetaan yhä enenevissä määrin käyttöön. Näille tulee löytyä riittävästi latauskapasiteettia ja muutenkin lämmitykseen ja muuhun käyttöön tulevan energian tulee olla kestävästi tuotettua.

Kaavaratkaisuissa tulee ottaa huomioon eri elämäntilanteissa olevien tarpeet. Tarvitaan pieniä keskusta-asuntoja opiskelijoille ja senioreille, tarvitaan isompia rivitalo- ja omakotiratkaisuja perheille ja tarvitaan myös toimivat vuokramarkkinat omistusasumisen rinnalle. Rakentamiseen liittyvän lupakäsittelyn on oltava sähköistä ja sujuvaa. Jos meillä ei ole tarjota sopivia tontteja tai rakennusprosessit junnaavat hallinnon vuoksi paikoillaan, tärkeät investoinnit ja asukkaat pakenevat naapurikuntiin. Tätä emme voi sallia.

Lapset, nuoret & hyvinvointi

Hyvinvoivista asukkaista muodostuu Turun tulevaisuus. Ilman hyvinvoivia lapsia ja nuoria ei meillä ole jatkossa työlle tekijöitä, veroille maksajia eikä yhteisille asioille hoitajia. Syrjäytyminen on inhimillisesti raskasta ja yksikin tapaus on liikaa. Onneksi syrjäytymiskehitykseen voidaan puuttua ja perheiden hyvinvointia tukea jo varhaisessa vaiheessa. Varhaiskasvatus ja neuvola ovat avainasemassa ongelmien havaitsemisessa jo mahdollisimman aikaisin. Onkin tärkeää, että ilman syyllistämistä ja matalalla kynnyksellä apua voidaan antaa perheille oikea-aikaisesti. 

Harrastukset ovat tutkitusti hyvää syrjäytymisen ehkäisyä. Siellä lapsi saa usein ystäviä ja itsetunnon kohotusta. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan tulee olla varallisuudesta huolimatta kaikkien saatavilla, minkä uusi harrastamisen Turun malli osaltaan mahdollistaa. 

Nuorisopalveluissa tehdään tärkeää työtä muun muassa etsivän nuorisotyön ja nuorten työpajatoiminnan kautta. Näiden resurssien tulee olla kunnossa. Nuorisopalvelut tekevät myös paljon työtä nuorten osallisuuden eteen, minkä on tutkittu parantavan aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamista. 

Janikan top 8:

  1. Yrittäjäystävällinen politiikka, joka synnyttää työpaikkoja ja tyrehdyttää opiskelijoiden aivovuodon muihin kaupunkeihin.

  2. Vahva talous ja kilpailukykyinen verotus, joka jättää kuntalaisten käteen enemmän heidän oman työnsä hedelmistä.

  3. Turussa tulee saada maan ja maailman parasta koulutusta aina varhaiskasvatuksesta tohtorin tutkintoon asti. Turun tulee myös olla Suomen paras ja viihtyisin opiskelijakaupunki.

  4. Koulutusvalikoiman tulee olla monipuolinen ja lasten yksilöllisetkin tarpeet huomioon ottava. Kannatan esimerkiksi erikoisluokkia, kansainvälistä koulua ja laajoja kieltenopetusmahdollisuuksia kaikille jo alaluokilta lähtien. Vastustan jättipäiväkoteja ja liian suuria ryhmäkokoja.

  5. Turun tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2029 mennessä ja haluan olla varmistamassa, että tämä tapahtuu. Se vaatii toimia niin liikenteen, maankäytön kuin energiajärjestelmienkin suhteen.

  6. Asuntotuotannon on oltava eri elämäntilanteisiin sopivaa ja monipuolista - meillä tulee olla niin toimivat omistus- kuin vuokra-asumisenkin markkinat. Rakentamisen lupaprosessien tulee olla sähköisiä, sujuvia ja ennakoitavia.

  7. Nuorten syrjäytymisen yleisyys on aikamme suurimpia murheita - meillä ei ole varaa hukata yhtään lasta tai nuorta. Oikea-aikainen tuki perheille, harrastukset, nuorisopalvelut ja osallisuuden vahvistaminen ovat ratkaisun avaimia.

  8. Turku täyttää 800 vuotta vuonna 2029. Haluan Turun olevan silloin entistä viihtyisämpi, ympäristöystävällisempi, kansainvälisempi ja kilpailukykyisempi. Kaupungin tehtävänä on toimia asukkaiden unelmien mahdollistajana.